perjantai 29. huhtikuuta 2016

Voihan kummipojat, Ryhmä Hau ja housut

Pitkästä (?) aikaa tuli tehtyä jotain kummipojalle ja tällä kertaa molemmille. Ensin valmistui isommalle hillittömälle Ryhmä Hau -fanille paita tuosta Jyväskylän kangaskauppaan ilmestyneestä lisenssidigiprintistä. Tätä kangasta tosin ilmestyi sen jälkeen muuallekin, mutta ei se varmasti missään ehtinyt suosionsa takiin hyllyyn pölyttymään. Kankaan lopusta riitti etukappale ja hihat oman tytön t-paitaankin, mahdottomasti Ryhmä Hausta meilläkin puhutaan. Saa nähdä, kelpaako kuitenaan prinsessojen rinnalle.

Kaavaa paidoissa on Noshin paitakaava (Suuri käsityölehti 5-6/15), pitkähihaisessa hihansuihin on laitettu resorit ja t-paitaan hihan pituutta luonnollisesti lyhennetty.








Housuja tuli siis tehtyä kahdessa koossa, 3- ja 1-vuotiaille kummipojille. Tällaiset kummipoikateemahousut ;) Kaava on Ottobre 1/14, mutta muokattuna: sepaluksen ja takataskut jätin pois ja resorit mallailin mielen mukaan. Taskuihin käytin Avatar- ja Minion-tilkkuja, jotka jäivät jäljelle boksereita ommellessa.











Erittäin huono kuva ja surkea valaistus, mutta samanlaiset housut vielä pienempänä :)


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kastepuku

Sain kunnian tehdä pienelle pojalle ensimmäisen juhlansa puvun. Tämä kastepuku on tehty valkeasta asustepellavasta, joka on ostettu Bellabitiltä. Helman valkea pitsi sekä pitsinauha, josta rusetti on tehty ovat omista jemmoistani. Kaavana on pohjalla jokin kastemekon kaava - en oikein itsekään tiedä mikä, mutta nelisen vuotta sitten olin sen jostain kaavoiksi piirtänyt.

Täydellisesti en kaavaa noudattanut: helman leveyttä ja pituutta muuttelin sopivaksi ja hihansuihin tein kuminauhasuut ja nämä käänsin sisäpuolelle. Helmaan kirjoin koneella lapsen nimen ja syntymävuoden.





torstai 21. huhtikuuta 2016

Huppuhaalari

Vielä yhdet talviset kuvat ovat postaamatta. Näissä kuvissa on 86 cm haalarista pitkin resorein 92 cm kokoon (ja selkää hieman pidennetty) huppuhaalari tämän vuoden Ottobrestä. Ihan kiva malli, ehdottomasti pystyssä olevan lapsen ja mielellään kävelevänkin.

Aika reilu tästä tuli kyllä omalle lapselle, saa tosiaan odottaa, että viipottaa ensin kunnolla. Koot ovat siis varmaankin hyvin paikkaansa pitävät. Kanttaukset tein peittarilla resorista. Taskuissa on Marimekon tilkkuja, kuten hupussakin. Päällicollege on omasta hupparistani ylijäänyttä, ihanan pehmeäksi harjattua tähticolitsia. Vetoketju olisi saanut olla tavallinen, mutta jemmoissa oli vain piiloketju. Jää vähän piiloon, mutta tietääpähän ensi kerralla.







tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tähkäpäämekko

Tämäkin mekko on tehty jo tovi sitten ja kuvattu muutama viikko sitten, kun lunta vielä oli. Ei siis kannata hämääntyä loppujen kuvien valkeasta taustasta, kyllä meilläkin ollaan jo kovaa kyytiä kevättäpäin!

Tämä prinsessadigiprintti tuli hankittua kuukausia sitten. Pyörittelin sitä yllättävän pitkään, sillä olin päättänyt, että siitä tulee mekko. Oikein en sopivaa kaavaa löytänyt, enkä löytänyt sittenkään, kun aloin sitä saksimaan. Pohjalla kuitenkin Ottobren Circus Horse (muistaakseni), päällä mallailtu ja mittailtu ja sitä mukaa saksittu. 

Kangasta oli hieman rajallisesti ja muutenkin halusin helmaröyhelön erivärisestä. Pyörittelin myös pinkkipohjaista pallokuosia sekä yksiväristä, mutta tähän lilaan tykästyin. Kiva piriste se lienee, löytyyhän jo resoreista pinkkiä.









Edelleen minua ja esikoista kyllä kummastuttaa, miksi kankaassa on Tähkäpää niin monissa mekoissaan ja Ariel yhdessä? Eiväthän ne edes kuulu samaan vuosikymmeneen tai tarinaan? Tai vaihtoehtoisesti, missä ovat loput prinsessat?

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Iki-ihana Sammalpolku, taas.

Tein jokin aika sitten Paapiin oranssinsävyisestä Sammalpolku-trikoosta Ehta-mekon. Tarkoituksena oli jo tuolloin tehä pussihelmainen mekko, mutta ei Ehta siihen oikein taipunut, kuten oli ajatellut. Niinpä tämän lilan version kohdalla vaihoin kaavan Ruskaan ja mittailin helman sopivaksi pussittaen sen kuminauhalla. Jotenkin tämä sienikuosi vain huutaa pussitettua helmaa! 

Hihoihin asti ei metrin pala riittänyt, tässä kuosissa kun suunnalla on väliä. Hihoihin valikoituikin Maxiraitaa, kuten myös taskuihin. Taskunsuut kanttasin mustalla resorilla aivan kuten pääntienkin. 

Talviset ulkokuvat tuli räpsittyä jo pari viikkoa sitten, sovituskuvat sain otatettua vasta nyt viikonloppuna. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan ;) 













Vielä jemmoissa odottaa muutama erivärinen Sammalpolku, tosin vain puolen metrin pätkänä. Saa nähdä, mitä niistä tulee tehtyä. Haluaisin itselleni, mutta määrä on mitätön. Ideoita?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pieni merenneitoni

Päätin tovi sitten ommella isommalle neidille unipussin eli peiton korvikkeen, sillä neiti on kovin levoton nukkuja, jonka seurauksena peitto harvoin kestää kovin kauaa päällä. En kuitenkaan halunnut tehdä ihan perinteistä unipussia, vaikka pussi piti saada tehtyä nopeaan.

Niinpä valmistui Noshin paitakaavalla (Suuri käsityölehti 5-6/15) pääntiet, olat ja kainalot (olat tosin kavensin, kun kyseessä on hihaton) ja loput leikkasin vapaalla kädellä. Päälliosa on fleeceä, trikoolla vuoritettu. Täytyy varmaan kesemmäksi tehdä vuorittamaton versio.

Bikinit tikkasin ensin suoralla ompeleella ja sitten tiheällä siksakilla kiinni, edessä on vetoketju. Pyrstön paksuun kohtaan ei ompelukone mitään voinut, joten siinä joutui tyytymään käsinompeluun.








Saaja oli tyytyväinen ja wou! Mitkä yöunet tällä nyt nukutaankaan 😊