Pukinkonttiin valmistui pari lahjaa aiemmin postaamani tuubihuivin ohjeella ja toki settiin oli tehtävä pipokin. Nämä pehmeät paketit kulkeutuivat ilahduttamaan erästä 3-vuotiasta poikaa ja tokaluokkalaista tyttöä. Tuubihuivi kun sopii molemmille sukupuolille, kuosit toivottavasti miellyttivät lahjojen saajia.
Käsityöharrastuneisuutta ja - sivutoimiyrittäjyyttä ompelun ja lankatöiden parissa. Ideoita, haaveita, intohimoa.
perjantai 30. joulukuuta 2016
torstai 29. joulukuuta 2016
Tonttupajan villapaidat
Tänä vuonna joulukääreistä kuoriutui kaksi isompaa neuletta. Kumpaakin yhdistää se, että olen niiden tekemisen aloittanut useampi vuosi sitten, mutta kumpikin on päätynyt odottamaan pidempiä hermoja ja parempia neulomistuulia. Kun neuleet alkusyksystä tulivat vastaan, päätin ne vihdoin tehdä valmiiksi.
Sinisen paidan annoin siskolleni, sillä väri on ehdottomasti hänen. Lankana paidassa on Novitan Seitsemän veljestä. Mitään aavistusta ei ole, olenko jossain vaiheessa lähtenyt paitaa jonkin ohjeen perusteella tekemään - loppuun asti en ainakaan!
Valkoinen, paksusta langasta neulottu neuletakki meni alati palelevalle anopille. Siihen ei ole ohjetta, vaan muistan piirtäneeni "ohjetta" neulomisen myötä. Hieman tönkkö kuvattava, mutta toivottavasti lämmittää käyttäjäänsä.
keskiviikko 28. joulukuuta 2016
Operaatio tilkkulaatikon tyhjennys: nuken uudet vaatteet
Nyt kun lomalla on hitusen enemmän ompeluaikaa, kun olen päikkäriaikaan kotona, olen saanut jotain ajoiksi. Täytynee tunnustaa, että kankaita on tullut leikattua ja neulattua kavereiden vieraillessakin ja huomennakin lapsille tulee leikkikavereita kylään, joten kuvittelen jotain saavani aikaiseksi tällöinkin...
Nyt lomalla taittelin tilkkulaatikkoni järjestykseen ja kummallinen polte kankaita kohtaan syttyikin. Niinpä aloitin nukenvaatteisiin varatusta laatikosta ja kokeilin Dobermamin blogiinsa postaamia Babybornin kaavoja. Epäilin vaatteiden mahtuvuutta tuolle 43 cm nukelle, mutta niin ne vain olivat käypäsiä! Sen verran piukkoja kyllä, että ovat käyttökelpoisia myös pienemmällä nukella.
Meidän pienen nukkeäidin vauvoille valmistui kaksi vinovetoketjullista jumpsuitia. Tätä kaavaa en osannut tulostaa 115% koossa, mutta suurentamattomana se on oikein hyvä tuolle pikku-Babybornille. Sovelsin kaavaa sen verran, että saatoin ommella haalariin pitsivetoketjun.
Kokeilin kaavoista sekä peplumia että frillamekkoa. Tein myös mekon pidentämällä peplumin helmakappaletta.
Housuja tein yhteensä kuudet, kolmet joustofroteiset, kahdet collegesta ja yhdet veöourista. Yhtiin ompelin leveän kuminauhan vyötärölle, muihin muokkasin resorivyötärön.
Pari bodyakin oli testattava. Näihin en tehnyt taakse tarrakiinnitystä, hyvin joustava kangas menee pään yli ilmankin :) Suurensin näihin tosin pääntietä hieman. Pääntielle ompelin resorin renkaana. Sammalpolkuun ompelin haaruksen kanttauksen peittarilla ja kantinkääntäjällä, kettuun ihan vain taitoin. Kahdella nepparilla kiinni, ihan kuin oikea body!
Vielä kolme paitaa peplumin kaavaa muokaten. Pidensin helmaa frillamekkoon tai peplumiin nähden. Ompelin paidan pääntielle, hihansuille ja helmaan resorirenkaan. Näistä tuli tosi kivoja ja ovat sen verran helppoja tehdä, että muutama tilkku saa tämän vielä kohtalokseen.
Kaiken kaikkiaan nuket saivat tällä erää 17 uutta vastetta. Hups. Seuraavan hurahduksen myötä vanhemmat vaatteet joutanevat kiertoon...
tiistai 27. joulukuuta 2016
Minimiehen pehmeä paketti
Kummipojan vauvaveli sai kaivaa kääreistään käyttövaatetta. Keltasävyinen kettukangas on aikanaan tullut hankituksi keskimmäistä veljestä silmällä pitäen, mutta sen sai nyt nuorimmainen, joka ei vielä ainakaan valikoi kuoseja. Työkonetilkku oli pakko käyttää myös nuorummaisen veljeksen yläosaan, kun samankuosiset paidat löytyvät myös isommilta veljeksiltä.
Valkopohjaisessa on kaavana Ottobren Sausage dog ja toisessa Hedgedog. Housut on muokattu Straight Stripesistä.
maanantai 26. joulukuuta 2016
Pesukarhuperhe
Toisella puolen Suomea asuu rakas perhe, joka koostuu rakkaasta ystävästäni, tämän miehestä ja kolmesta vilivilpertistä, joista vanhin on kummipoikamme. Tuohon perheseen lähti pukin mukana kunnon samistelusetti kankaasta, jonka tiesin olevan ystäväni mieleen.
Minulla oli pesukarhukuosista trikoota kahdessa sävyssä, okrankeltaisena ja harmaana. Harmaa päätyi mekoksi Ehtan kaavalla ystävälleni, keltainen pojille. En usko perheen miehen nyt ollenkaan harmistuneen siitä, ettei hän saanut samisteluvaatetta ;)
Isompien poikien paidoissa on Noshin paitakaava koossa 110 ja 98 cm, body on Ottobren Hedgedog 68 cm. Housut Ottobren Straight Stripes. Tikkailin vaaleaan collegeen polviin päällitikkauksin vielä yhdet pesukarhut, rautaresori näihin housuihin oli valintana aivan ehdoton. Housukaavassahan on kuminauhavyötärö, mutta muokkasin sen resorille.
Toivottavasti saan jossain vaiheessa perheeltä yhteiskuvaa näissä vermeissä. Koot yritin kyllä satuttaa niin, että pienimmällekin olisi passeli sitten, kun näemme ensikerran, ehkä saan mahdollisuuden itse tuon kuvan muistokseni nappaista :)