perjantai 31. elokuuta 2018

Jumpsuitteja

Hallonsmulanin baggydress on ihan hillittömän kiva jumpsuitkaava. Oikeassa kaavassa tosin vetskari menee suoraan, joten olen muokannut sen vinoon. Lisäksi koot loppuvat turhan aikaisin ja olen näihin omakätisesti isonnellut kaavaa pari kokoa.


Nämä jumpsuitit on tehty trikoosta. Kuumailmapallo on Ainolan (muistaakseni), mutta lepakoista en nyt ole aivan varma. Reunan kantit on tehty kääntäjällä ja tämän jälkeen vetoketju ommeltu ompelukoneella kanttiin.






keskiviikko 29. elokuuta 2018

Samistelupionit

Nappinjan pionit ovat niin ihania! Kankaiden yönäkin kaikki pionit ehtivät loppua ensi klikkailuilla, enkä siis saanut mitään. Onneksi jemmassa on muutama ihana väri ottaa työn alle.

Tässä kuitenkin pari hupparia, jotka ompelin jo kesällä, mutta vasta nyt tulivat postauksen alle. Isommassa hupparissa olen yhdistänyt Ehtaa ja Ruskaa omalla twistillä. Pienempi onkin sitten tytölle samaa mallia pikkuehtasta muokkaillen.


Pionit ovat siis Nappinjalta, kuten myös hupun trikoo ja resorit.






tiistai 28. elokuuta 2018

Ihhahhaa


Sampsukan ponit pääsivät vihdoin viime viikolla työn alle. Koska kangas oli niin esikoisen kuin vain mahdollista, ompelin ensisijaisesti hälle. Käytin kaavan pohjana Kangaskapinan Talviperhosta. Olkafrilloja en laittanut ja helmaa sen verran kuin kangasta riitti. Pääntien kanttasin käsin: lyhempikin olisi kaitale saanut olla, mutta pelkäsin ettei pää mahtuisi läpi.



Lopuista ompelin paidan nuorimmaiselle. Toinen hiha täytyi lisätä mustasta, mutta muuten kangas riitti. Kaavana paidassa Paapiin kaavakirjan Myyry.


maanantai 27. elokuuta 2018

Riinan piirustukset


Kaverini tyttö Riina on todella taitava piirtäjä. Teimme hänen kanssaan diilin, jossa nuori nainen sai uuden hupparin ja minä kankaalle piirrettyjä kuvia. Ensimmäisiksi kuviksi valikoitui esikoiselle Prinsessa Celestia My Little Ponysta ja keskimmäiselle Hello Kittyn kuva. Kuvat on piirretty kangastusseilla rajaten ja kangasvahaliiduilla värittäen.

Pohjana molemmissa mekoissa on Kangaskapinan Talviperhonen. Prinsessa Celestia -mekkoon yhdistin pastillinsävyistä vinoraitaa, jolla kanttasin myös pääntien käsin.




Hello Kitty -mekko on lyhythihainen, päätie ja hihansuut kantattu resorilla kääntäjää käyttäen. Helmaan ompelin puuvillasta vapaasti leikaten helmakappaleen, täytyy tosin katsoa, toimii joustamaton käytössä - ainakin sovittaessa neiti mahtui mekkoon.



tiistai 21. elokuuta 2018

Eevat


Kuopuksen kummi täytti pyöreitä vuosia (ja yritän edes silloin muistaa kummeja ihan lahjalla joulun lisäksi). Annoin hänelle lahjaksi villasukkalahjakortin, sillä en ollut aivan satavarma värivalinnoista, mutta aika oikeaan ne olisivat sittenkin sattuneet, toiveessa oli nimittäin mustavalkeat.


Malliksi valikoitui Niina Laitisen Villasukkakalenteri 2016 Eevat. Nämä ovat neulottu Novitan Seitsemästä veljeksestä 3,5 mm puikoilla. Tosi kiva malli ja helppo neuloa. Ehkä tästä syksyn neulonta taas ottaa tulta alleen.




sunnuntai 19. elokuuta 2018

Isompi makuupussi


Äitiyspakkauksen makuupussi on ollut päiväunilla hillittömän hyvä, mutta käy auttamatta liian pieneksi. Niinpä asettelin pussin Vimman sienikuosisen trikoon päälle ja leikkasin kankaasta riittävästi isonnetun pussin päällikankaan. Sisäkankaaksi leikkasin jemmoista löytynyttä neulosmaista kangasta ja väliin uhrasin vanhan peiton. Vetoketjut purin vanhasta, elämää nähneestä äitiyspakkauksen pussista - onhan toinen vähän lyhyt uuteen, mutta eipähän ahista!





Tein pussiin vyönreiät, niin saa nappulan kiinni lanteiltaan pussin sisään.





Ja sitten makeita päiväunia!

perjantai 17. elokuuta 2018

Sirkusta ja elämää


Viimeisimmät ompelukset ovat olleet pääasiassa lahjoja. Eräälle sukuun tulleelle pojalle ompelin paidan Kangaskapinan okransävyisestä sirkuskuosisesta trikoosta Paapiin Myyry-paidan kaavalla. Sen verran iso tilkku kangasta jäi, että ompelin sen bodyksi erään kaverin vauvalle yhdistäen siihen trikoota vanhasta paidasta. Tykkään käyttää kankaan kerralla, etteivät palat jää pyörimään. Onneksi useammalle kaverille on nyt syntynyt tai syntymässä vauvoja - en usko, että monikaan paheksuu pehmeitä yllätyksiä.






Eräälle ystävälle syntyi prinsessa, joten postittelin toiselle puolen Suomea rotinoita. Tämä bambikuosinen body (Jujunan Nooa kaavana, kuten edellisessäkin) ja froteehousut matkasivat heille päin. Housuissa kaavana Jujunan Niklas.



Omalle kuopukselle olin jo kesemmällä leikannyt Onkipoika-trikoon tilkuista t-paidan, mutta sain sen vasta loman viime päivinä ommeltua kasaan. Toivotaan nyt vielä siis lämpimiä kelejä, tai sitten huppari lämmittää.




torstai 16. elokuuta 2018

Vimman Mystical flowers 😍


Olen jo kauan himoinnut Vimman Mystical flowers -kuosia ja nimenomaan tässä värissä. Vihdoin sain napattua sitä metrin eräältä fb-kirpulta ja sain ommeltua himoitsemani kukkalegginsit. Kaavana legginseissä on Koot.fi. 

Lopuista ompelin esikoiselle tunikapaidan vapaasti Myyryä (Paapiin kaavakirja) leventäen siihen mittaan, mihin kangas riitti. Pääntie ja hihansuut on kantattu käsin samalla trikoolla.







Vimman lettiä ompelin pipoksi Rose grass -sävyssä. Syksy tekee tuloaan, vaikka vielä kesää voisi jatkaakin.