perjantai 31. tammikuuta 2020

Kummipoika 5 v.


Kummipoikaa juhlittiin vähän ennakkoon viime viikonloppuna. Pakettiin kääriytyi Paapiin Työkoneista ommeltu paita. Edellispäivänä poju sai ennakkoon rusetillisen ja henkselillisen trikoopaidan, jotta paita saattoi koristaa sankarin päällä juhlissa.



Pääntie ja hihansuut on kantattu resorilla kääntäjää käyttäen. Musta sopii Paapiin kuoseihin kantteihin kuin nenä päähän. 


Kaavana kummassakin paidassa on Paapiin Myyry. Rusettipaitaan ompelin henkseliksi trikoosuikaleet, joiden nurjalle puolelle on henkselinlevyisen tukikankaan. Henkseli on tämän jälkeen silitetty saumanvarat nurjalle ja ommeltu oikeille kohdille suoralla ompeleella ompelukoneella. 

Rusetin keskisuikaleen ompelin käsin kaitaleella kantatun pääntiekaitaleen alle. Pääntie, helma ja hihansuut on ommeltu peitetikkikoneella.





keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Palmikkopipoja ja pionitumppuja


Viime vuoden puolella valmistuivat nämä kaksi harmaata, merinovillaista palmikkopipoa. Kirjoitin pipojen tekoon marraskuussa ohjeen, joka löytyy tästä klikkaamalla. Näissä pipoissa silmukkamäärä on ohjetta pienempi, sillä käyttämäni langat ocat paksumpia. Harmaatupsullisen pipon lanka on Adlibriksen merinovillaa, mustassa Novitan merinovillaa. Silmukkamäärä olisi toinut olla hieman suurempi, sillä pipoista tuli aika napakat, mutta toisaalta itsetehdyt ovat usein puolestaan nopeasti lörpähtäviä. Nämä varmaan ainakin kestävät ryhdissään.


Tupsut ovat Ommelkuplalta ja Paapolta Suomen kädentaidon messuilta. Paapon pisteeltä ovat myös keinonahkaiset Handmade-merkit.




Softsellin viimeiset rippeet ompelin kummitytön tumpuiksi. Samalla leikkelin myös pionicollegen lopun keskimmäiselle hanskoiksi autoiluun ja kummitytölle ja tuttavapiirin tuoreelle tulokkaalle tumpuiksi. Tällä kertaa leikkasin tumput ihan vapaalla kädellä, hanskojen kaava on Puuhakaspajan.





maanantai 27. tammikuuta 2020

1 v. ja 6 v. synttärisankarit

Jokunen viikko sitten vietettiin kahden valloittavan sisaruksen yhteissynttäreitä. Komean ensimmäisen vuoden sai mittariin miehen kummityttö, ja sehän on äärimmäisen hyvä syy vetää pienet ompeluöverit.


Minun piti alunperin ommella yksivuotiaan lahjaan miehen ostaman nuken lisäksi vain muutama nukenvaate, esimerkiksi paita ja housut. No yksi setti on todella tylsää, joten tein kaksi paitaa ja kahdet housut. Ulkohaalari on kuitenkin ihan must, joten ompelin softsellistä sellaisen. Omat tytöt muistuttivat, että pipo päähän pakkasella, joten neuloin sarjassa sellaisenkin. 


No. Seuraavaksi mietin, että kun oma nuorimmaiseni on varsin valikoiva vaatteiden suhteen, olisikin kiva ommella itse sankarillekin paita. Ja samasta kankaasta rusettipanta. Ja kun Ommellisen Babuska rosesia pyöri juuri sopiva pala, kokeilin hyödyntää sen vielä yksivärisissä housuissa. 

Paidan kaava on Paapiin Myyryllä, olkafrillat on leikattu vapaalla kädellä. Housujen pohjana on Noshin legginsikaava, jota muokattu varsin vapaasti.









Nuken vaatteiden kaavat on nukenvaatekirjasta, jonka joskus onnistuin ostamaan käsityökirpparilta. Haalari on vapaa muokkaus jumpsuitista.









Kuusivuotias sankari sai paidan Paapiin Myyry-kaavalla. Trikoo on Paapiin työkoneet.




lauantai 25. tammikuuta 2020

Niina Laitinen designs - Kuiske


Niina Laitinen on yksi Suomen nopeasti nousevia, lahjakkaita villasukkaohjeiden suunnittelijoita. Hyllystäni löytyy hänen teoksensa Villasukkien vuosi, loputkin on kyllä pakko hankkia. 

Novitan Nallesta neuloin ensin pinkit sukat, mutta tapani mukaan jätin ohjeen lukematta ja seurasin vain neulekaaviota. Noh, kuviohan olisikin pitänyt jatkua varren ympäri ja teräpöydällä noudattaa eri kaaviota. Kivat sukat tuli silti!

Sen verran jäi asia kuitenkin kaivelemaan, että neuloin myös harmaat sukat. Teräpöydän lopun tein kuitenkin ohjeesta poiketen, sillä tarvitsin ohjetta pienemmät sukat.


















Seuraavaksi tarpeesta puikoille miesten sukat.