maanantai 30. maaliskuuta 2020

Pupu Tupuna -tunikat


Tämä ihana Pupu Tupuna -college on odottanut hetkeään parin vuoden takaisista Suomen kädentaidon messuista. Minulla on kokoajan ollut selvä visio, mitä siitä tulisi. Lopulta Ottobrestä 4/16 löytyi visiota vastaava kaava ja ompelin samalla kaikille tytöille samistelutunikat. Kuopuksen tunikassa täytyi vähän soveltaa, joten takakappaleessa on keskisauma ja toinen puolisko on tehty kahdesta palasta.


Aika reilua kokoa tuo kaava on, mutta niinhän Ottobret monesti ovat. Onpahan ainakin kasvunvaraa, niin menee kiva kuosi pidempään. 




Ihanan täydellinen tämä Metsolan resori tähän kuosiin.




Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa on resorirenkaat.





perjantai 27. maaliskuuta 2020

Muumi-legginsit


Tämä Muumi-trikoo iski ylitse muiden, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Muumit on meillä Se Juttu ja useita trikoita Huigeelta odottaa ompelua, mutta kun tämän avaruusaiheisen ostin Kangaskapinalta alesta, oli se ommeltava samantein käyttöön. Kaksi metriä trikoota leikkautui omiksi legginseiksi ja myös triolle housuiksi. Tilkuista leikkelin miehelle bokserit. Jostain syystä jätin miehen sovituskuvasta pois 🤔




Omissa legginseissä kaavana on Noshin ilmaiskaava (jota tosin ei enää saa Noshin sivuilta ladattua). Esikoisen legginseissä kaavana on Paapiin kaavakirjan Lilja hyvin pienillä saumavaroilla. Kahden nuorimmaisen housuissa on myös Noshin kaava.






Bokserien kaava on Kangaskapinan ilmaiskaava. Sieltä taitaa olla bokserikuminauhakin. Vai oliko sittenkin Bellabitiltä? Tilkuista kun tein, keskikappaleen kangas meni väärinpäin. Onneksi kuosi käy sinänsä alassuinkin, Muumikin on päällään niin lähellä haaraa, että tuskin moni huomaa.










Ompelin myös toiset bokserit, näissä kaavana Jujunan Karhu. Tosin nostin vyötäröä sen verran, että ompelin vyötärölle kuminauharenkaan ja tikkasin sen peittarilla kiinni.




Myös Minions-trikoo on Kangaskapinalta.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Väriä elämään


Tämä tilanne vaatii väriä. Väriä, jotka tuovat piristystä arkeen ja toivoa tulevaan.

Nämä kolme paitaa ompelin Paapiin Myyry-kaavaa käyttäen. Kaikissa on pääntie ja hihansuut kantattu resorilla peitetikkikoneella tikaten ja kantinkääntäjää käyttäen.


Nämä kaksi herkkua ovat Paapiilta. Keltainen Vintage cars on ihana, voisin haluta siitä jotaib itsellenikin. Työkoneet omenanvärissä (kääk, oliko tämä vihreä omena?) on myös niin kaunis. Musta resori luonnollisesti sopii suurimpaan osaan Paapiin kuoseista.






Kauan jemmattu traktori, joka itseasiassa on varsin ohutta joustocollegea, on myös tosi kivannäköinen paitana. Tämä on varmaan yksi kauan säilömistäni kankaista - oli jo aikakin saada se vaatteeksi.



Ja note to self: tuulisella säällä kuvaaminen on varsin haastavaa.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Sydämiä


Kuopus on rakastunut sydämiin. Hän on myös rakastunut mekkoihin, pyöriin helmoihin ja röyhelöihin. Ja toki kaikkeen, mikä kimaltaa, mutta sitä en tähän saanut enää ympättyä.

Ompelin siis kolmevuotiaalle kaksifrillaisen mekon Kangaskapinalta ostetusta sydäntrikoosta. Kaavana käytin Kangaskapinan Talviperhosta.



Ompelin frilloihin rullapäärmeet. Pääntie on kantattu käsin trikoolla ja tikattu päältä peitetikillä.



Jemmoissa oli myös Noshin sydäntrikoosta, josta ompelin legginsit kuopukselle, mutta myös esikoiselle. Näissä kummassakin on kaavana Nuppusen legginsikaava. Pienempiin tein vyötärökaitaleen, jotta sain kankaan riittämään.