Voihan korona! Moni suunnitelma on mennyt myttyyn ja kovin on moni asia harmittanutkin. Suurin harmin aihe ainakin meillä on kuitenkin ollut se, että monet rakkaat ihmiset ovat olleet vain puhelimen päässä.
Tämä aika kaipaa iloa ja pieniä muistutuksia siitä, että vaikka emme voikaan olla vierekkäin ja kasvokkain, ovat ajatuksemme kuitenkin näissä tärkeissä ihmisissä. Näinpä päätin ommella jokaiselle kummin rakkaalle pehmeän yllätyksen ja siinä samalla muistaa heidän sisaruksiaan.
Kaksi kummipoikaa ja neljä muuta pojua sai tilkkulaatikon tyhjennyksen myötä boksereita Jujunan Pikkukarhu-kaavalla ommeltuna. Näistä tuli omasta mielestä kyllä varsin veikeitä!
Traktoriboksereiden saajalta sain ihan mielettömän palautteen 😍 Olivat kuulemma vaatekaapin mukavimmat. Ihanaa ❤ niiden kangas onkin ihanan pehmeää trikoota.
Kummitytöille - omille ja miehen - ja kolmelle muulle neidille valmistui rusetti- ja solmupannat. Poniletit ovat omien tyttöjen. Vinoraita jäi itselleni. Isompi, kukikas headwrap meni tärkeälle ystävälle.
Nuorin kummityttö - tuo useammin mainittu tädin muru - sai kolmet housut ja legginsit. Housujen kaavana on Jujunan Niklas, legginseissä Nosh.
Oma ja miehen kummityttö saivat kettuja. Kaksivuotias sai tunikan Paapiin Siiri-kaavalla ja siihen mätsäävän rusettipannan. Yksivuotias sai samasta kankaasta legginsit Noshin kaavaa käyttäen ja rusettipannan.
Toivottavasti paketit toivat saajilleen hyvää mieltä tämän kummallisen arjen keskelle.