sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ehtan Universum


Olen jo kauan silmäillyt täydellistä kuosia miehen huppariin. Reipas vuosi sitten ompelin hälle hupparin Elina Antilan suunnittelemasta, ohuesta joustocollegesta. Kuosi oli niin upea - kummankin makuun kerrankin - että vertaista ei hevillä tahtonut löytyä. Näin kokoajan selvän vision Starwars-vivahteesta tai muusta utuisuudesta, ja ihastellessani Ehtan kankaita Leya-takki mielessä tämä college oli ehdoton valinta.


Kangas on siis Ehta by dream circuksen Universum. Tätä on useassakin sävyssä ja täytyy myöntää, että pinkki houkuttaisi kyllä itseäkin. 


Kaavana käytin Jujunan miesten hupparipaketin Eskoa. Jujunan hupparin ovat varsin pitkiä selkäpituudelta ja olen niitä lyhentänyt resorin verran, vaikkei omakaan mies järin lyhytselkäinen ole. Hyväksi todettu kaava, joka toimi tälläkin kertaa. Hihanpituus riitti muokkaamatta, kun usein valmishuppareissa hihat jäävät lyhyeksi.


Käytin helma- sekä hiharesoreihin samaa kangasta. Sen verran tarkalle kangas meni, että helmaresori on aika napakka. Täytyy tarkkailla käytössä, kuinka käy, mutta tällä hetkellä ainakin kokonaisuus on hyvä.













lauantai 30. toukokuuta 2020

On aika kiittää


Niin koitti kevätjuhla ja hyvästien aika näin poikkeuksellisenakin keväänä. Olen opettanut kaksi vuotta samaa luokkaa ja nyt oli aika hyvästellä, sillä toimin ensi lukuvuoden tuntiopettajana. Sivutoimisena aion kuitenkin nousta siivilleni ja antaa Siksakatenin olla enemmän kuin vain blogi. Toki aika on rajallista, mutta varsin paljon sitä kuitenkin ehtii tekemään, kun tahtoa löytyy tarpeeksi.


Tein pipoja muutaman ylimääräisen, jotta kaikilla oli mahdollisuus valita.







Hyvin pipot löysivät uuden omistajansa.


Eskarikin päättyi. Kiitokseksi eskariopelle ja -hoitajalle vietiin kestokassit, jotka on ommeltu vapaasti saksitun mallin mukaisesti. Pienempien neitien kaitsijalle vietiin myös kestokassi. Loppukevät vedettiinkin poikkeuksellisesti ja hoidosta vastasi ihana sukulaistäti. Hän sai kiitokseksi Muumi-pipon (ja kinkkupiirakan Muumi-vuoassa).


Puuvillakankaat ovat kauan jemmattuja herkkuja. Pipon trikoo on Huigeen trikoita, tämän yksilön ostanut Bellabitiltä.






Sukulaistäti täytti myös vuosia viime viikolla. Lahjoimme häntä Muumi-puuvillasta ommellulla sisustustyynyllä. Tytöt tekivät hänelle kortit pakettiin mukaan.


Tämä Muumi-puuvilla on Eurokankaan palalaarista. Tosin siitäkin on aikaa jo jonkin verran. Meinasin jo ommella sen Muumitalon verhoiksi, mutta sitten alkuperäiset verhot löytyivät hyvin yhden kesän yli jemmattuina.



perjantai 29. toukokuuta 2020

Trion kukkamekot


Kesä ja kukkamekot. Omat neidit tykkäävät kukkamekoista, mutta ei niitä tällä hetkellä kaapista juuri löydy. Ompelinkin muutaman kukkatrikoon triolle kesämekoiksi.





Eskari päättyi tänään. Siinähän olikin oiva syy esikoisella pukea ylleen tämä Lalian Julia-kaavalla tehty mekko, jonka trikookin on Lalialta. Tämä My flowery day on upea! 

Muokkasin kaavaa sen verran, että lyhensin etu- ja takakappaletta. 


Tämä trikoo on kyllä todella kaunis. Sitä on myös harmaapohjaisena olemassa, ehkä tilaan jompaa kumpaa itsellenikin. 


Ompelin mekkoon taakse ristikon. Tämä voisi mennä paremmissakin juhlissa: lisää ilmettä saisi, kun lisäisi alle vielä irtonaisen tyllialushameen.









Keskisiskos sai mekon 2/3 hihoilla samaa kaavaa käyttäen. Myös tästä lyhensin selänpituutta. Päänteiden kanttaukset tein kaikkiin mekkoihin mekkotrikoolla.









Kangaskapinan kukkatrikoista saivat isommat tytöt kesämekot niinikään Julia-kaavalla. Kaikkiin mekkoihin tein kellohelman.





Pienin neiti sai mummin äitienpäiväpaidasta jääneet trikootilkut mekoksi. Tässä mekossa leikkasin yläosan Noshin paitakaavalla, josta lyhensin hieman selänpituutta. Helman ompelin täyskelloksi. Takakappaleesta puolet täytyi tehdä yksivärisestä, mutta eihän se menoa haittaa.