keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Yksivärinen 💜


Sain ommeltavakseni yksivärisen collegehupparin Nappinjan joustocollegesta. 


Hupparissa on melko suora helma ja sivuihin on piilotettu pussitaskut. Huppu menee edestä ristiin ja on vuoritettu samalla kankaalla. 


Hihansuissa on resorit samasta collegesta. Helmassa sen sijaan on käänne, joka on tikattu peitetikillä. 


Aikas kiva, vai mitä :) 

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Juhannusmekot 2022


Viime juhannukseksi ompelin itselle ja tytöille ruusutrikoosta valkopohjaiset kukkamekot, jotka ovat kivasti toimineet niin arjessa kuin juhlassa. Täksi juhannukseksi tein hyvin samanmalliset mekot, mutta lisäsin vähän pituutta, kun kangas sen salli. 


Kankaaksi valikoitui ihana Aavistus Designin August flowers -trikoo. Minulla oli sitä kolmessa värissä, joten tummin valikoitui itselleni, esikoinen ja kuopus saivat samaa ja keskimmäinen yhdestä. 


Ensin kuopus valikoi itselleen vaaleanpunaisimman pohjavärin ja samalla ratkesi esikoisen mekon väri. Halusin isommille eri väriset, sillä heidän mekkonsa ovat varsin samaa kokoa ja periytyvät suhkot samaan aikaan nuorimmaisen käyttöön. Lapsille halusin toiseksi vaaleamman, joten tein itselleni konjakinsävyisen. 


Kaikkiin hyödynsin t-paidan kaavaa yläosaan. Helmat ovat suoriakaitaleita, joiden yläreuna on rypytetty framilonilla. 


Pääntiet on kantattu käsin trikoolla. Kaikki tikkaukset on tehty peitetikkikoneella. 


Kylläpä niistä tulikin ihanat :) 




keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Kaikkea kaunista


Uniikin Tyttö ja Nalle -trikoosta valmistui ihana unisetti tulevalle ekaluokkalaiselle. Neidin mieleen on kaksiosaiset setit, joten myös tästä tuli sellainen. Tämä trikoo sopiikin uniasun kuosiksi kuin nenä päähän ja ai että tästä tuli ihana! 


Topin pääntie ja hihansuut on käännetty ja tikattu peittarilla. Myös helmassa on käänne. Shortsien vyötärölle on ommeltu kuminauharengas. 


Tämä sininensävy on upea! Myös kuosi on kovin kaunis. 


Tämän kesän sulhasella oli ongelma, kun vaaleat puvunhousut vuorittomina kuulsivat läpi taskut ja kaikki. Ratkaisu löytyi trikoosta ommelluista alushousuista. Housuissa on väljyyttä, joka voi olla miellyttävämpi vaihtoehto, jos helteinen päivä yllättää. 


House of organicille lähti 50 kestovanulappua, jotka on ommeltu ylijäämätilkuista.



Tämä leveä rusettipanta - joita myös headwrapiksi kutsutaan - lähti 9-vuotiaalle syntymäpäivälahjaksi. 


Sain ommeltavakseni pinon Newbien bodyja paidoiksi. Kauniiden kuosien ylijäämäpalat asiakas pyysi ompelemaan rusettiponnareiksi. 



sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kesäisiä lahjoja

Kun kesäloma alkoi, oli aika kiittää opettajia ja hoitajia. Kaksi kolmesta aloittaa syksyllä eri paikassa, joten kiitos oli tänä vuonna vetistelynkin aihe. 


Ihana perhepäivähoitaja sai kiitoksena kaikista kolmesta vuodesta kesäisen lierihatun sekä kesäkassin. Hatun puuvilla on Ikeasta, laukun hyödynnetty pöytäliinasta. 


Eskariope, eskarin hoitajat sekä luokanopettaja saivat kiitoksena puuvillakassit. Osaan näistä hyödynsin verhoja ja lakanoita. Kasseissa on vuorit samaa kangasta. 


Ystävä täytti 30 vuotta ja myös hälle tein lahjaksi kesäisen lierihatun. Tämänkin paksumpi puuvilla on Ikeasta. 


Tässä vielä kuva SuperMamman paketista.