perjantai 28. heinäkuuta 2023

Lapsille joustavasta


Ihanaa Versonpuodin collegea löytyi Elina Antilan kirppispöydästä. Tämä kuosisuunnittelija on kyllä mielettömän taitava ja niin minuun makuuni varsinkin nämä kukkakuosit.


Ohuesta collegesta valmistui bomber nuorelle neidille. Bomber on kätevä kesätakki ja talvella pitkähihainen. Tässä bomberissa on myös taskut sivuissa aarteita varten.


Toisen prinsessan syntymäpäivälahjaan valmistui kellohelmainen mekko Nappinjan pionista. Pääntie on kantattu käsin ja kantattu peitetikkikoneella. Hihansuissa on pitkät trikooresorit samaa kangasta.


Ihetehheniltä ostetusta Mielidesignin räsymattotrikoosta tein kolmivuotiaan toiveiden mukaan pisaramekon, jossa on myöskin taskut aarteille. Kanttaukset on tehty käsin.


Pienelle toivottiin mustia housuja, joten tein niitä parilla eri mallilla. Housuissa on musta trikoo. Mustasta ribbistä tein myös pikkuruisen pipon ja parit yksinkertaiset trikootumput.


keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Ompeluksia naisille


Nappinjan pionitrikoosta ompelin perustunikan. Tunikassa on aavistus a-linjaa, hihat ovat vajaamittaiset ja sivussa on taskut. Pääntien kanttasin trikoolla käsin, hihansuissa ja helmassa on peitetikillä tikattu käänne.

Tämä pionisävy on varsin herkullinen, pinkit pionit tuntuvat oikein hehkuvan tummalla taustalla.


Asiakas oli löytänyt kaapeistaan palan ohutta Marimekon puuvillaa sekä ompelemansa paidan. Hän kertoi paidan olevan tänä päivänä turhan nafti ja pyysi minua ompelemaan samasta kankaasta samanlaisen paidan isommankokoisena ja pidemmillä hihoilla kuin alkuperäisessä.


Paidan pääntiellä, hihansuissa ja helmassa on kuminauha.


Uniikit.comin Essi-trikoosta tein pohjepituisella helmalla kesämekon. Tämä trikoo on niin kovin kaunis. Helman rypytys on toteutettu framilonilla. Yläosassa on alavarat.


Marimekon sekotekankaasta - tai ainakin omiin sormiin se ei tuntunut pelkästä puuvillalta. Hameen vyötäröllä on kuminauha. Kerrosten rypytykset on tehty ompelukoneella niin, että kappaleen reunaan on ommeltu koneen pisimmällä pistolla rypytyslangat.


Vielä viimeisenä minua pyydettiin ompelemaan Uhanan silkistä aamutakki. Tämän ompelun aloittaminen pelotti erityisesti, mutta lopulta työskentely silkin kanssa sujui mukavasti. Aamutakin pituus niin helmassa kuin hihoissa on maksimi, mihin kangaspala riitti. Etureunassa on ohut päärme.


Reunoissa on vyölenkit. Vyö on toteutettu useammasta kappaleesta, sillä ensisijaisten ehjät osat itse takkiin.











Kiitossukat


Kesäreissuloman ajan kissoja kävi hoivaamassa useampikin henkilö. Yhdelle heistä aloitin reissun aikana Nalle-langasta neulotut pitsisukat Niina Laitisen ohjeen mukaisesti. Teinkin itseasiassa myös toiset samanlaiset sukat reissussa, jotka postasin tuoreeltaan.


Lanka on vanhempaa Nallea. Tänä vuonna voisikin neuloa sukkia taas reippaammin, niin lankoja saisi maailmalle lämmittämään.