sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Kylpynutut


Parin vuoden tauon jälkeen ompelin isommille neideille uudet kylpynutut, sillä edelliset ovat jääneet auttamatta liian pieniksi. Kankaat näihin ostin jo vuosi sitten Lalialta, mutta näiden ompelu siirtyi tänne asti.

Neidit halusivat kumpikin nuttuunsa molempiin suuntiin toimivalla vetoketjulla olevan kiinnityksen ja taskut. Huppu on myös kätevä pitkien hiuksien kuivattamiseen.


Esikoisen nuttuun valikoitui lila vohveli, keskineiti tahtoi sen sijaan mintunsävyisen. Nutut on ommeltu hyödyntäen Jujunan Colour of autumn -neuletakin kaavaa: en noudattanut ohjetta, levensin hihoja ja pidensin helmaa sekä lisäsin vetoketjukiinnityksen.


Näistä tuli kyllä tosi kivat, kasvunvaraa on sopivasti, mutta silti koko on nyt passeli.



sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Keppari nimeltä Felix

Kepparivillitys on täälläpäin suuri. Onkin kyllä ihan supermahtavaa, miten samanhenkinen porukka säännöllisesti pihoille kokoontuu hyppimään esteitä, ratsastelemaan ja hoitamaan keppareita. Olen neideille aiemmin ommellut kullekin oman ratsun ja lisäksi meiltä löytyy muutamia muita, jotka ovat joko aiemmin ostettuja markettiheposia tai sitten suvun nuorimpien vielä nuoremmille lahjoittaneita.


Syksyllä aloimme miettiä, että Vuonohevonen olisi kyllä hieno. Suomen kädentaidonmessuilta Kankaisen pisteeltä löytyi ruskeaa velboa, joka ei ihan vuonohevosen sävyinen ole, mutta yksivärinen kuitenkin, joten kelpuutimme sen. Kaavaksi valikoitui lemppari Kodinkuvalehden ilmaiskaava netistä. 


Harjaksi solmin mustaa ja valkoista Seitsemää veljestä. Korviin ja suuhun löytyi pala pinkkiä fleeceä. Vielä silmät huovasta ja keppi harjanvarresta.


Ja sitten eikun ratsaille!