perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kukkapaidat esikoiselle


Esikoinen on rakastunut kukkakuoseihin. Tein hälle vihdoin ja viimein pionipaidan, johon laitoin vision mukaisesti olkaröyhelöt. Kangashan on Nappinjalta, kaava Paapiin Myyry, johon olen vapaalla kädellä leikannut frillat. 

Harmaa kukkakangas on Kangaskapinalta. Tunikan kaava sen sijaan on Paapiin Siiri.

Kumpaankin yläosaan tein samasta kankaasta kaitaleen pääntien kanttaukseen. Helma ja hihansuut ovat käännetty ja ommeltu peitetikillä.











keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Painoeläinlauma


Ensimmäisenä kesälomaompeluprojektina ompelin neljä painoeläintä. Näiden tarkoitus on siis rauhoittaa levottomuutta ja auttaa keskittymään. Painoa kullakin otuksella on noin kaksi kiloa. Otus on tehty sen kokoiseksi, että sen voi asetella hyvin syliin lepäämään jalkojen päälle. 

Jokaisen eläimen sisään olen ommellut puuvillaisen pussin, jonka olen täyttänyt riisillä. Eläimen sisällä - sekä raajoissa että hännässä - on vanua, jotta eläin ei keikutellessa jää toisesta päästä tyhjäksi.


Pupu on tehty käyttämättä jääneestä froteelakanasta. Nenät ovat kaikilla sadetakkikangasta ja silmissä napit. Viikset on ommeltu puuvillalangasta. Vedin viikset eläimen läpi ja solmin ne viiksen juureen, jotta kestäisivät paikallaan kovassakin käytössä.





Siili on ruskeasta neuloksesta. Siilin piikit ovat Novitan Seitsemää veljestä, jota solmin selkään tupsuiksi.




Kettu on collegesta, valkeat osat froteeta.




Oma lempparini, leijona, on velouria. Harja kulkee kaulan ympäri ja se on fleecepeitosta, joka joutui saksien kohteeksi sopivan värinsä ansiosta. Myös häntä on leikattu peitosta ja letitetty.







tiistai 11. kesäkuuta 2019

Possusukat


Kaveri sai synttärilahjaksi possusukat. Possut on neulottu Socki-langasta kolmosen puikoilla. Sukissa on 44 silmukkaa. Varsi on 2 o, 2 n -joustinneuletta. Tein ensin perussukat, jonka jälkeen poimin seitsemän silmukkaa korvaa varten. Korva on tehty sileänä neuleena. Kärsän virkkasin, ompelin sukkaan kiinni ja viimeistelin mustalla langalla. Silmiksi ompelin askartelusilmät.





maanantai 10. kesäkuuta 2019

Muokattuja Talviperhosia


Kangaskapinan Talviperhonen-kaava on tosi kiva, sitä on helppo muokata tarpeen ja vision mukaan. Tässä kolme erilaista muokattua versiota.

Hellinin poniletti on niin herkku! Onneksi kaveri oli Ommel festareilla juurikin Hellinillä hommissa ja lupasi diilata minulle pariakin eri pinkkiä pätkät. 

Tässä Talviperhosessa on vain alahelma. Olilta on jätetty olkafrillat pois ja hihansuihin on lisätty kääntöresorit. Helman suun olen ommellut rullapäärmeellä. Pääntie on kantattu käsin samalla trikoolla.




Majapuun kukikas trikoo on lähinnä alkuperäismallia, sillä tässä on kaksi helmaa. Kummankin helman reuna on ommeltu rullapäärmeellä. Myös tässä hihoissa on pitkät käänteet ja pääntie on kantattu käsin samasta kankaasta.




Tässä Majapuun ruusukuosissa olen lyhentänyt yläosaa ja tehnyt helman täyskelloksi. Hihansuissa ovat myöskin pitkät käänteet ja pääntie kantattu samalla trikoolla.




lauantai 8. kesäkuuta 2019

Yksisarvistunikat


Tein kaksi perustunikaa yksisarvisista. Tai eivät ne ihan perus ole, sillä hihoihin tein pitkät käänteet lisäämään käyttöikää. Kaavana pohjalla on Paapiin Siiri, mutta käänteet tein itse leikellen.

Kumpaankin kanttasin pääntien samaisella trikoolla. Tikkaukset on tehty peitetikillä - perinteisesti.



Minttu pohjainen yksisarvinen on Majapuulta. Oikein pehmeää, kevyttä ja joustavaa trikoota. Tämä supersuloinen yksisarvinen on itselleni uudesta tuttavuudesta Sisustus Rustiikilta, Unelmankin kankaita. 



torstai 6. kesäkuuta 2019

Frillahihoja

Jo toissakesänä ihastelin Ottobren kevätnumerossa ollutta Sweetheart-röyhelöhihaista bodykaavaa. Samaa kaavaa käyttäen bodysta sai myös bodymekon. Oma neiti kasvoi bodeista ohi, ennen kuin sain ajoiksi kaavaa piirtää, mutta onneksi bodykaavat on helppo muokata paidaksi. Näinpä oma ja kummityttö saivat vaaleanpunasävyiset paidat (joiden hihat näyttävät tasokuvana hassulta). Tai siis, kummityttö saa ensi viikolla, kun tavataan. 

Mekkoversion tein miehen kummitytölle, pitäähän joka neidillä ainakin yksi kesämekko olla. Sainkin tänään kuvan pikkuneidistä mekko päällä - se hymy on paras kiitos ❤










Kaikki kankaat ovat alunperin Kangaskapinalta.