maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kukkasia


Kangaskaapin siivouksessa vastaan tuli tämä kukkatrikoo, jota pyörittelin ja mietin, tekisinkö siitä sittenkään itselleni. Anoppi tykkäsi kankaasta ja sovimme, että teen siitä paidan hänelle. Lopputilkuista tein kesämekon esikoiselle.


Paidassa on kaavana Jujunan naisten peruspaita. Hihanpituutta lisäsin, jotta hihoja on varmasti tarpeeksi. Pääntien kanttasin samalla trikoolla.



Mekkoon yläosaan käytin Paapiin kaavakirjan Myyryä ja helmaksi leikkasin täyskellon yksivärisestä. Myös tämän pääntien kanttasin samalla kankaalla.

Kaikki kankaat ovat muistaakseni Kangaskapinalta.







sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Hyvää syntymäpäivää äiti


Äidillä oli tällä viikolla syntymäpäivä. Lahjoin häntä perinteisesti itsetehdyllä lahjalla. Tällä kertaa tein hälle lyhythihaisen paidan, johon kaavan olen piirtänyt yhdestä hänen suosikkipaidoistaan. Vertasin kaavaa muutamaan valmiskaavaan ja seuraavaksi voisinkin testata hälle Girl Tripin yhden palan paitakaavaa tai Puuhakaspajan HelenaH:ta.


Perhoskankaan alkuperää en enää muista. Kovasti kyllä tykkään kuosista ja sitä onkin vielä kahden värisenä, kun osaisin päättää kummalle tytöistä tulee keltaista ja kummalle pinkkiä - vai itselle? Nämä turkoosit tilkut leikkasin kuitenkin kuopuksen seuraavan koon paitaan. Paidassa kaavana on Paapiin kaavakirjan Myyry.


Pääntien tuin framilonilla ennen kääntämistä. Tikkaukset tein peitetikkikoneella.


Paitaan tein kantit käsin trikoosta. Ne ovat kaksinkertaiset trikoorenkaat, jotka on ommeltu pääntielle ja hihansuihin.



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Sinistä


Muutama yllätyspaketti on matkannut kesäloman aikana. Kauempi kummipoika sai veljineen yllätyspostia, joka piti sisällä kummipojalle uuden t-paidan turkoosinsävyisestä tähtikankaasta. Kangaskapinan trikoo on työstetty Paapiin kaavakirjan Myyry-kaavaa käyttäen lyhythihaiseksi paidaksi. Pääntien kanttasin samasta kankaasta.



Eräälle nuorelle neidille lähti Ariel-legginsit Noshin kaavalla. Tein kääntölahkeetkin käyttöikää jatkamaan. Myös tämä trikoo on Kangaskapinalta.



perjantai 5. heinäkuuta 2019

Timanttipuu


Kangaskaappia siivotessa vastaan tuli yksi kangas vuosien takaa. Kuosi on muistaakseni Timanttipuu ja ilmeisesti se on Pehemiän kuosi. Nyt oli palan aika päästä kankaaksi. Siitä valmistuikin Paapiin kaavakirjan kaavoilla Myyry-paita sekä Siiri-tunika. Kummassakin pääntie ja hihansuut on kantattu resorilla.





keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kultaiset kissat


Majapuulta sai ihania kullansävyisiä - tai myyntivärinimitys taisi olla toinen - kuoseja, jotka sopivat tosi kivasti yhteen. Kissakuosista valmistui tunika Paapiin kaavakirjan Siiri-kaavalla. Pääntie ja hihansuut on kantattu resorilla ja ommeltu peitetikkikoneella.

Tunikan pariksi valmistui Noshin kaavalla legginsit. Ompelin legginseihin kääntölahkeet pidentämään käyttöikää. 






tiistai 2. heinäkuuta 2019

Keltainen on kesän väri


Keltainen. Olen aina pitänyt keltaisesta. Keltainen on aurinkoinen ja pirteä väri, täynnä iloa ja toivoa.

Tämän kesäloman keltaisia ompeluksia on ollut monessa sävyssä. Majapuun paketista täytyi heti ottaa työn alle Susse-koirat sekä kukkakuosi. 


Mangonkeltainen Susse-koira on ommeltu lyhythihaiseksi paidaksi Noshin paitakaavalla. Pääntie on kantattu resorilla. 



Kangaslaatikoita siivotessa löytyi vajaa pala ohutta autokuosista collegea. Ompelin siitä housut Paapiin housukaavalla. 


Keltainen kukkakuosi tuntui juuri oikealta esikoiselle, joka niinikään pitää keltaisesta, mutta lisäksi on rakastunut kukkakuoseihin. Tässä paidassa kaavana on Paapiin Myyry. Pääntie ja hihansuut on kantattu samalla trikoolla.



Ottobren two-in-one kaavasta nappasin bodyosan ja tein Paapiin Myyry-rokkaa kankaasta bodyn. Pääntien pitäisi olla tarpeeksi reilu, jotta body toimii ilman olkanepoareita.



maanantai 1. heinäkuuta 2019

Vauvalahjoja

Mini-ihmisille on kiva ommella. Tässä postauksessa pari vauvalahjaa, jotka ovat jo lähteneet maailmalle. 

Miehen kummitytölle tein kesäisen bodyn Ottobren kaavalla. Punapohjaisen, pinkkitähtisen kankaan kanttasin pinkillä resorilla kantinkääntäjää käyttäen. Röyhelöhihat on rypytetty framilonilla. Mukaan tein bodyn jatkopalan, jonka mitassa saatoin kyllä hieman liioitella...







Toinen vauvalahja meni vielä syntymättömälle vauvalle, joten varmuuden vuoksi veikkauksista huolimatta setissä on haettu sukupuolineutraalisuutta. Pipo ja tumput on tehty Jujunan kaavalla kokoa pikkuvauva.