keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Nuppuprintin Sydäntalvi


Kankaiden yönä Nuppuprint yllätti myymällä kakkosluokkaisia paloja houkuttavaan hintaan. Kolmesta väristä kaksi meni hujauksessa, mutta yhtä väriä ennätin saada. Jo tuolloin tiesin, että sinisävyisestä Sydäntalvesta tulisi mekot tytöilleni. Kun kutsu uurnanlaskuun tuli, kaivoin kankaan esille. Tämä kuosi aiheutti kuitenkin ongelmia kaavan valinnassa, sillä halusin saada riittävän juhlavat mekot, mutta kuitenkin asut, joilla olisi paljon käyttöä eli ne toimisivat arjessakin.

Pitkän pähkäilyn ja mielipiteiden jälkeen leikkasin kankaan LillaLumin Lumi-tunikakaavaa käyttäen. Olisin halunnut mekkoihin sirot olkafrillat, mutta siihen 1,6 metriä kangasts ei riittänyt. Myös hihat jätin vajaamittaisiksi. Lopuista tilkuista sain rusetit rusettipantoihin sekä kullekin tytölle kaksi rusettiponnaria. Voisin väittää, että kangas tuli käytettyä varsin tarkasti.









Rusettipantojen pantakangas oli haaste, eikä täydellistä sinistä löytynyt läheltä. Kaverin tilkkulaatikosta löytynyt Kangaskapinan perussininen oli kuitenkin vaihtoehdoista paras ja oikeastaan aika hyvä vaihtoehto.











tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kummityttö 2 v.

Viikonloppuna vietettiin kummitytön kaksivuotissyntymäpäiväjuhlia. Tein hälle lahjaksi kepparin, mutta lisäksi myös vaatesetin, vaikka tytön äiti on taitava ja ahkera ompelija. Yritin valita vaatteiksi sellaista, mitä hän ei tavallisesti ompele omilleen.

Tein pikkuneidille paidan olkafrilloilla, henkselihameen sekä rusettipannan. 






Paidan kaavana on Paapiin Myyry, johon leikkasin vapaalla kädellä olkafrillat. Rypytykset tein framilonilla. Paidan pääntien kanttasin samalla kankaalla.



Rusettipannan leikkasin lopusta sydänkankaasta - joka taitaa olla Kangaskapinalta - vapaalla kädellä. 



Rusettihameeseen leikkasin yksivärisestä Kangaskapinan trikoosta täyskellon. Keskelle tein vyötärönympärystä vastaavan reiän. Leikkasin keskireiän piirin mittaisen kaitaleen trikoosta, jonka sisään ompelin kuminauhan. Vielä olkaimet ja taakse rusetti. Edessä hameessa on nepparikiinnitys olkaimiin. 






maanantai 15. heinäkuuta 2019

Uljaat ratsut


Viikonloppuna vietettiin nuoremman kummitytön synttäreitä. Kaksivuotiaan lahjasta löytyi kuvan ruskea keppihevonen. Kuluneina vuosina olen isommille sisaruksille tehnytkin omat kepparit ja isoveljelle keppidibosauruksenkin. Valkoinen polle tuli omalle kuopukselle, joka oli vielä kepparia vailla.

Ohje keppariin on alkujaan Kodin kuvalehden nettisivuilta. Hyvät, tulostettavat kaavat. Kankaat olen aikoinaan hankkinut Kangaskapinalta. Harjat ovat sekalaisten lankojen laatikosta. Pinkit osat ovat collegea (jonka liittäminen tukematta joustamattomaan kankaaseen oli virhe). Silmät ovat kiinni liimattua askarteluhuopaa. Sisään laitoin täytevanua (tyynystä) ja kepiksi lyhennetyn harjankepin. Sidoin aukon kiinni villalangalla ja pujotin siihen vielä kuminauhan kiristämään. 






sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Babushka Roses


Keltainen Babushka Roses pääsi vihdoin loppuja myöten vaatteeksi. Tämä ihana Ommellisen kuosi on meillä päätynyt tässä värissä jo esikoisen kellohelmamekoksi ja muutamassa muussa värissä omiksi vaatteiksi. Paria väriä on vielä jemmassa odottamassa testaamisen arvoisia kaavoja.

Tällä kertaa testasin Hellinin Girl Tripin Charlotte-mekkokaavaa ja sen ohjeistettuja muokkauksia. Valitsin koon pienemmän kaavan, sillä halusin trikoosta istuvamman - ja mahdollisesti olisi voinut ottaa vielä koon pienemmän. Paidan helman suoristin ja helman leikkasin sen pituiseksi ja levyiseksi, kun kangas riitti. Olin nimittäin ensin leikannut kankaasta esikoiselle Ottobren (3/16) Paper plane -kaavoilla kesämekon. Lopusta sain vielä paidan keskimmäiselle (kun leikkasin takakappaleen väärään langansuuntaan).


Mekon pääntien ja kädentiet tein kääntäen. Pääntien tuin framilonilla. Mietin nostavani seuraavaan vyötärösaumaa vyötärön korkeudelle.






Kokeilin mekkoa myös leveän vyön kanssa, joka myös kuroisi mekon löysyyttä. Ehkä kuitenkin pidän mekosta vielä enemmän ilman vyötä.




Esikoisen mekosta pyöristin pääntientä ja tein sen resorilla kantinkääntäjällä kanttaamalla. Perhoshihat jätin huolittelematta. Rypytyksen tein framillonilla. 









Paidan pääntien huolittelin saman kankaan trikookaitaleella ja tikkasin peitetikkikoneella. Paidan kaavana on Paapiin Myyry.



keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Tilkkulaatikosta beibelle


Vein viime viikolla taas viemisiä veljentytölle tyhjenneltyäni tilkkulaatikkoa. Tein nämä koossa 56 cm, seuraavana kokona, kunhan edelliset jäävät pieniksi. 

Bodeissa kaavana on Paapiin Nuppu, varsin hyväksi todettu kaava. Kaikki bodyt on kantattu kantinkääntäjällä resoria käyttäen. Näissä on KAM-nepparit. Muutama tuli iskettyä turhan reunaan, saa nähdä, kestävätkö käytössä, onneksi ne on helppo uusia tarvittaessa.





Puolipotkareiden kaava on Ottobrestä.