lauantai 27. joulukuuta 2014

Huovutetut lapsen tossut varrella

Varrellisista huopatöppösistä näyttää tulleen varsinainen muoti-ilmiö viime viikkojen aikana. Myös itse halusin noita tossuja ja niiden tekoa kokeilla, mutta ensin täytyi alta saada jouluiset työt. Nyt joulunpyhinä oli aikaa uudelle hommalle ja niinpä kaivoin Huopaset esiin Tapaninpäivänä. Nopea ja mukava työ!

Löysin netistä Pizzicaton ohjeen vauvan huovutettuihin töppösiin neulotulla joustovarrella, jota päätin kokeilla hieman suurennettuna. Pizzicaton ohje on tarkoitettu alle vuoden ikäiselle, joten lisäsin muutamia senttejä, jotta saisin töppösistä sopivat vajaa kaksivuotiaalle neidille. Luin jostain, että kun tossu on ilman huovutusta sopiva 38 jalkaan, tulee siitä sopiva 22 koon jalkaan huovuttamisen myötä: paikkansa piti just, eikä melkein! Eivät nimittäin ole reilut neidin 22 koon jalkaan.





Neuloin tossut tasona kasikoon puikoilla ohjeen mukaisesti tehden pari senttiä kumpaankin mittaan lisää. Tämän jälkeen ompelin saumat, käänsin tossut ja kiinnitin pitkin pistoin sisään muovipussit. Pesin tossut ohjeen mukaisesti 40 asteessa, mutta ne eivät huopuneet mielestäni tarpeeksi. Siispä pistin tossut muotoilun jälkeen uudelleen koneeseen, mutta 60 asteeseen. Nyt en enää laittanut muovipusseja sisään, sillä ne olivat irronneet jo aiemman pesun aikana. 


Muotoilun jälkeen harjasin tossuja hieman kissan karstaharjalla. Neuloin 40 silmukalla 3o, 2n -joustinneuleella varret Novitan Seitsemän veljeksen jämäkerästä ompelin nämä tossuun kiinni harsinpistoin.

 






Pohjiin laitoin vielä jarruainetta, jos tossut pienissä jaloissa sisäkäytössä ovatkin hurjan liukkaat. Pieni malli ei ollut kovin innokas poseeraamaan, joten nappasin sovituskuvat kesken lukupuuhien.





2 kommenttia:

  1. Tosi hienoja juttuja täältä löytyy! Olet taitava! Jos haluat kurkata minun blogiin, se löytyy osoitteesta www.maisantalo.blogspot.fi Ompelen välillä 1:1 vaatteita, mutta nykyisin enemmän miniatyyrejä nukkekotiharrastajille eli 1:12 koossa ja myyn netissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita juttuja sinullakin! Käyn lukemassa tarkemmin, eikä taatusti jää viimeiseksi kerraksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!