perjantai 5. kesäkuuta 2015

Sammakkotunika


Tämä kangas on jo tovin pyörinyt laatikossa odottaen sitä the ideaa. Alusta asti päätin, että siitä tulee yläosa, mutta että mikä yläosa. Lopulta tämä Tuurin kyläkaupasta ostettu trikoo päätyi tunikaksi. Alun perin ajattelin tehdä siitä paidan, mutta olen huomannut pukevani isommalle neidille lähes aina legginsit ja niiden seuraksi tunikan. Siispä tunika muodostui jo näistä syistä.

Ajattelin tehdä perustunikaan pientä ajatusta tuomaan ryppyä eteen pääntielle, mutta se ei oikein toiminut kuitenkaan. Idea hyvä, toteutus ei ihan yhtä hyvä. Peruskaavana toimi jokin Ottobre, perinteisesti helmaa muokaten ja hihoja mallin mukaan. Pääntielle ompelin ohuen resorikaitaleen, jonka ompelin ensin toisesta vihreästä, mutta eihän se mätsännyt ollenkaan. Seuraavaksi meinasin kokeilla pinkkiä pääntietä, mutta kun paikallisesta kangaskaupasta löytyi juuri oikean sävyn vihreää, laitoin sillä. Nyt kun siirsin tämän vaatekaappiin, huomasin saman koon jemmoissa olevan juuri oikean sävyn vihreät legginsitkin! Ja huomasinpa, ettei tässä koossa vaatetta niin älyttömiä määriä ollutkaan ja miltei puolet omaa käsialaa. Ehkä kuitenkin voisin alkaa seuraavaksi tuhota kankaita seuraavaan kokoon, jota ei sitten juuri kirppareilta enää saakkaan ja uutenakin ostan lähinnä vain alennusmyynneistä juuri sellaista, josta todella tykkään.





Pääntien päätin vielä tikata peitetikkikoneella, mutta ei se rypytyksen kannalta ollut ollenkaan hyvä idea. Hihansuihin ja helmaan sopi paremminkin. Onneksi uusi omistaja tykkää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!