perjantai 18. syyskuuta 2015

Päivänkakkaroita hupparissa


Omasta kukkahupparimekostani jäi palanen jäljelle ja heti tiesin, mitä siitä tekisin. Olin jo alunperin itselleni miettinyt siitä ihan perushupparia, mutta päätin sen tehdä tyttöselle seuraavassa koossa. On siis vähän reilu, mutta tuntuu taas kaikki vaatteet käyvän hyvin käypäiseksi ja siis pian pieneksi, niin jemmaa on hyvä vähän täydennellä. 

Hupparin kaava on Ottobresta, mutta kaavaa on muokattu reilusti. Lyhentelin helmaan resorille tilaa, sama hihansuille. Edessä olisi ollut neppikiinnitys, jonka tilalle laitoin vetoketjun. Hupun vuoritin. 

Kohdistamista olisi näköjään voinut miettiä etuosaan, ensikerralla viisastuneena. Tämä ompelujumi, joka syksyn tullen aina yllättää, saa monet asiat unohtamaan. Kolmen sävyn keltaistakin tuli huppariin, kun hupun trikoo ja resorit olivat eri sävyä. Samaan syssyyn vielä paikallisesta kangaskaupasta turhan vaalea ketju, mutta ei tuo häiritse ainakaan omaa silmää :) 

Pakko kyllä sanoa, että joustofrotee on yksi haastavimmista kankaista, joita olen ommellut. Toki liukkaat juhlapukukankaat ovat ihan oma juttunsa, mutta ah, vetoketjun kiinnittäminen näin hurjasti joustavaan kankaaseen. Tukikangasta laitoin kyllä, mutta silti kangas jousti, eikä ketjussa ollut yhtään ylimääräistä. Näin alas jäi ylimääräistä pituutta.








Mutta kiva se on! En edellenkään tiedä, kuinka resorihelmaiseen huppariin ketju ommellaan kiinni oikeaoppisesti. Vinkkejä siis kehiin! Tällä kertaa alahelmasta tuli ihan siisti, mutta myös yläosa vetoketjusta aiheutta mielenharmia, kun en alavaroja laittanut. Käyttövaate silti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!