Tein joku aika sitten neuletakin äidilleni Dropsin ohjeella. Neuletakinhan piti tulla itselleni, mutta siitä tuli reilu. Päätin soveltaa ohjetta ja tehdä vielä yhden koon pienemmän, vaikka koot loppuivatkin tuohon tekemääni. Väriksi valikoitui pinkki, joka oli kieltämättä jopa shokkipinkki tai neo minun makuuni, mutta ehkä kuitenkin vielä sopivan pinkki. Käytössähän sen näkee ja jotenkin voisin olettaa, ettei jakun uudelleen sijoittaminen ole vaikeaa, jos väri itsestä alkaakin tuntua liian kirkuvalta.
Viikon päivät neuletakin menoon teki. Aika laiskasti tosin tämän viikon sain mitään tehtyä, illat jäi lyhyiksi ja päivisin ei juuri ehtinyt mitään tekemään. Rutiinilla kuitenkin neuletakki valmistui kohtalaisen nopeasti. Käytin nelosen puikkoa, koska neljäpuolikas pyöröpuikko katkesi tuota viime neuletakkia tehdessä.
Tykkään itse mallista tosi paljon. Dropsilla on kyllä useampi muukin kiinnostava ohje, joten voi olla, etteivät neuletakit jää tähän. Toistaakseni itseäni, tuleehan se joulu tänäkin vuonna...
Ensin meinasin laittaa neuletakkiini ne pöllönapit, jotka nappasin irti tuosta äidin neuletakista (ja tilalle laitoin mustat), mutta päätin kuitenkin käydä paikallisesta kangaskaupasta pinkit. Onpa nyt oikein pinkki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!