Tässä on viimeaikoina tullut niin paljon ommeltua muille, että piti pakettinhulinoiden keskellä väsätä pari paitaa esikoisellekin. Muistaa kyllä välillä käydä kyselemässä, valmistuuko hälle mitään. Tuon heppakankaan neiti valitsi itse ja mainitsi, että siitä pitäisi kyllä pikkusiskonkin saada paita, on kuulemma niin ihana. Minustakin se on omalla tavallaan ihan superihana, mutta tällaiset kuosit vaativat kyllä totuttelua: olen niin värikkäinen ja "sekavampien" kuvien perään ainakin aiemmin ollut. Siiri keinuu on myös yksi maailman ihanimmista kuoseista, vaikka sekään ei varsinkaan värinsä puolesta automaattisesti ole huippua. Kirkkaat värit napsahtavat minulle ehdottomasti tällaisia vaaleita ja söpöjä paremmin. Näissä kaikista "vioista" huolimatta on niin paljon sitä jotain, että ehdottomasti päätyivät oman neidin vaatteiksi.
Tein vaatteet kaksi kokoa isompana, kun nyt on käytössä. Ihan jo testin vuoksi, sillä minulla on pari digiprinttiä odottamassa, jotka täytyy ehdottomasti saada sen kokoisiksi, että ovat vielä vähän reiluja, mutta ehdottomasti seuraavaksi käytössä. Näitä neiti ei suostunut vielä sovittamaan, mutta näyttivät sen verran reilulta, että teen ne väliinjäävällä koolla. Paitoja meillä on aika paljon tälläkin hetkellä käytössä, mutta minä puen tytölle aina legginsit ja tunikan. Onneksi isi on pukemassa välillä, pääsevät paidatkin käyttöön. Nyt vielä kun neiti itse haluaa valita vaatteensa, on mukavaa, että ovat oikeasti tytölle mieleisiä.
Nyt ajattelinkin, etten juuri osta lapsille vaatetta. Onhan sitä muutenkin aivan tarpeeksi, mutta kun on näin ihania kuoseja olemassa ja ompelutaito, miksen ihan tosissani sitä käyttäisi ja tekisi sisävaatteet hyvin pitkälti itse? Onneksi isompi neiti kasvaa aika hurjaa kyytiä pituutta, ehkä kohta todella on aika vaihtaa taas kokoa suurempaan ja siellä paitoja ei ole kuin ihan yksittäinen kappale, jos sitäkään. Tunikoita on kerääntynytkin jostain syytä reippaammin...
Kantinkääntäjä on kyllä niin elämäni pelastus. Vielä kun joku keksisi laitteen, jolla alan tykätä lankojen vaihtamisesta.
Kaavana kummassakin Suuren käsityölehden 5-6 /15 Noshin paitakaava, tottakai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!