tiistai 12. tammikuuta 2016

Kameraa kahdelle pikkumiehelle

Kangaskapinasta sattui viime syksynä löytymään tätä Click-kuosin kangasta, jota myös Noshin vaatteissa on ollut. Kameraa oli Kangaskapinalla keltaisena (sinappina?) ja pinkkinä, ilmeisesti sitä on lisäksi ollut myynnissä (muttei välttämättä Kangaskapinalla) myös petroolin värisenä. Tästä perinteisen keltaisesta sävystä tein kahdelle pikkupojalle yläosat: isommalle Noshin paitakaavalla (Suuri käsityölehti 5-6/15) ja pienemmälle bodyn Ottobren kaavalla muokaten. Kaavan olin piirrellyt jo aiemmin ja nytkin se sai muokkauksia niin paljon osakseen, ettei sitä suoraan voi sanoa samaksi malliksi. Haaran lisäksi tein siis käänteet hihoihin, haaraa pidensin, jotta siitä saattoi tehdä kahta kokoa vastaavan bodyn ja pääntielle en tehnyt neppareita, vaan muokkasin pääntien isommaksi.

Sekä paidan että bodyn kanttaukset on tehty kantinkääntäjällä. Joku kietaisubody olisi hauska testata kääntäjällä! Olisi ainakin pitkä pätkä kantattavaksi. Hihoissa on tosiaan pitkät käänteet. Ajatusvirhe tuli neppareita laittaessa ja noh, eteen jää läppä kun nepparit ovat pienemmällä. Jäävät onneksi housujen alle, joten laitoin silti bodyn eteenpäin.











Nyt voivat veljekset samistella :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!