sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Prinsessalle pinkkiä ja kimaltavaa

 Kuten olenkin jo maininnut, meillä asuu prinsessa. Neiti toivoi jo tovi sitten kaulaliinaa, joka täyttäisi nuo kaksi tärkeää ominaisuutta: väri olisi pinkki ja olemus prinsessamainen. Niinpä neuloin neidille Novitan Hile -langasta pinkin sävyssä helmineuleella tuubihuivin. Samaan sarjaan oli sitten saatava pipo ja lapasetkin. Pipoon oli ehdottomasti tehtävä rusetti jämälangoista, joita löytyikin tummansävyissä Seiskaveikkajämistä. Pipoon ei minulla ohjetta ollut ja reiluhan siitä tuli. Onneksi kuitenkin käyttö on muutenkin hienosteluun tarkoitettu ja siinä kestää päässä. Pitänee joku ihan käyttöpipo tehdä myös jossain vaiheessa.

Setti sitten kuitenkin huusi vielä prinsesasukkia. Olisin halunnut "Frozen-lankaa", mutta niin halusi varsin moni muukin ilmeisesti, eikä sitä enää Lankamaailmalta löytynyt :( Mutta täytyy myöntää, ihana on tämä pinkkikin. Mukana kulkee siis hopeaista kimalletta. Mallina sukissa on valepalmikko. Mikään nautinto tällainen tekokuitulanka ei kyllä ole neuloa bambupuikoilla, mutta onneksi ovat niin suloiset, että ovat kaiken sen vaivan väärti. Kantapää on ristiin vahvistettu.








Lapasiin tulikin sitten kämmi, jonka huomasin kuvatessa :D Kavennukset on toiseen tehty välikierroksin, toisiin ilman. Lankakin on jo loppuun kulutettu, että jos ei tule lisää hankittua, saavat pärjätä käytössä tällaisina.



Ja pikkuprinsessa tykkää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!