Kummipoikani perhe asuu toisella puolen Suomea. Välillä lähettelemme paketteja toisillemme: unohtuneita tavaroita edelliseltä reissulta, vastustamattomia löytöjä kirppareilta, toisen puolesta käyty ostos, minulle päin tulevat ovat usein esimerkiksi käsityömessujen kankaita. Jälleen piti laittaa posti kulkemaan ja päätin surauttaa pakettiin muutaman yllätykseksi traktorifanille paidan ja hupparin.
Traktoripaidan kangas taitaa olla Kärkkäisiltä. Tein paidan reilun kokoisena, että menisi pidempään. Minusta ainakin se on kiva! Mallina siinä on Noshin kaava Suuresta käsityölehdestä 5-6/15. Pääntie on kantattu kantinkääntäjällä mustaa resoria käyttäen, pitkät hihakäänteet ja helmaa vähän lyhennetty. Toive kuitenkin seuraavasta kuului, että helmaa saisi vielä vähän enemmän kääntää, pitkä malli siis.
Paikallisesta Bellabitista tarttui mukaan ajopelifleeceä, josta päätin tehdä hupparin pikkuherralle näihin pakkasiin, meneehän se sisälläkin t-paidan päällä. Tein hupparin Ottobren Lizard-kaavalla (1/14) Malli oli suhkot reilua. Nyt osasin jo varautua ja harsin vetoketjun ennen ompelua ja sainkin sen paljon siistimmin. Kengurutasku oli ehdottomasti tehtävä, sillä noille kolmevuotiaille tuntuu olla äärimmäisen tärkeää, että pikkutavarat saa kulkemaan mukana.
Vielä muutama sovituskuva samankokoisen oman neidin päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!