perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannuskukat 2016

Tämän vuoden juhannuskukat esiintyvät maximekkona. Kaavan pohjana on Onion 2035, josta olat muokattu, sillä tahdoin hihattoman maxin. Helmaa on myös pidennetty sopivasti (eli sen, mitä kangas salli). Olisin ehkä tykännyt enemmän etu- ja takakappaleista yhtenäisenä, mutta sitä ei kankaan määrä sallinut. Tein leikkauksen kaavanmukaisesti rinnan alle. Hieman jouduin kaventamaan vyötäröltä ja lanteilta, jotta maxi laskeutuisi nätisti. Kangas on alkujaan Trikookankaalta.


Peittarin kääntäjä petti minut kyllä pahasti kantatessani tämän pääntietä niskasta. Jouduin katkaisemaan kantin kesken, joten vedin trikoota riittävästi, että saatoin kantata loppupääntien vanhaan tapaan käsin taitellen. Onhan se kääntäjällä aina asteen siistimpi, mutta tuskin kukaan niskaani niin läheltä tulee tutkikaan.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!