torstai 22. syyskuuta 2016

150 cm joustofroteeta

Varmaan vuosi sitten ostin tämän ihanan joustofroteen jonkin sorttisesta alesta. Tein tuolloin monen monta hupullista ehtaa ja tämä kangas jäi muhimaan. Jotenkin nuo hupparimekot ovat vain niin ehdoton ykkösvaatevalintani varsinkin töissä, että tällä viikolla noistakin auringonkukista kuoriutui alkuperäisen suunnitelman mukainen tunika näin vuoden harkinnankin jälkeen.

Koska ihastuin kuosiin viimeistäänkin tunikani myötä totaalisen täydellisesti, täytyi se käyttää ihan kokonaan. Ehkä siitä lopusta vielä nuken lapaset olisi saanut, mutta siihen en enää lähtenyt...



Oma tunikani on siis tehty Ehtana: helmaa levensin hieman, jotta sain enemmän pussittavuutta. Hihoja lyhensin itselleni sopivaksi. Hitusen pidemmät olisivat resorit saaneet olla, sillä tykkään, että hihat ovat oikeasti pitkät. Helmaan lisäsin resorin. Taskut tein taas omaan tapaan ompelemalla etukappaleeseen peittarilla. Taskut on kantattu kääntäjällä. Hupussa ja taskuissa on valkoista trikoota.









Tunikan jälkeen oli selvää, että lopusta tulee housut kuopukselle. Jokin ottobren kaava sattuikin sopivasti käteen ja muokkasin ne näppituntumalla 86 cm piirretystä kokoon 98 cm. Vähän pitkät tuli, mutta resorit mahdollistavat jo käyttämisen. Ainut vain, että mätsäävää paitaa ei ole, joten täytyykin tutkia trikoojemmoja sillä silmällä...



Kun kangasta jäi edelleen, tekaisin pikkuiset pöksyt koossa 62 cm ja pöksyihin mätsäävän hatun koossa 40 cm. Oli kiva päästä testaamaan hattukaavaa, niin paljon olen niitä netissä nähnyt. Kaavat Ottobreltä.

Kantit tein kääntäjällä, myöskin nauhat. Suhteeni kääntäjään lämpenee jälleen pikkuhiljaa leikkurilla leikatun kantin ansiosta. 



Ja kun kangasta edelleen oli sipru jäljellä, tein vielä kuopuksen nukelle housut ja pipon - saavat sitten samistella ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!