Vuoden viimeinen kuukausi vaihtuu ja näin lapsiperheessä kiivas laskenta alkaa. Viime vuonna sain päättömän idean: päätin neuloa 24 pientä villasukkaa joulukalenteria varten. Jo tuolloin ajattelin, että sen verran kiirus tulee, että kalenteri saattaisi jäädä seuraavaan vuoteen. Käyttöön se kuitenkin pääsi, mutta ilman numeroita. Vielä muutama päivä ennen joulukuulle vaihtumista päätin jatkaa projektia, kun kiirekään ei ollut päässyt yllättämään ja neuloa vielä 24 pientä asustetta, lapasia.
Sitten tulikin jo kiire.
Eilen kaivoin numeroriipukset esiin (kiitos Ebay) ja ompelin ne sukkiin ja lapasiin esikoisen samalla opetellessa tunnistamaan numeroita ja nuoremman kantaessa valmiita laatikkoon ja sieltä pois.
Nyt 48 pientä neulomusta roikkuu seivästikkaissa odottamassa pieniä tyttöjä pikkuyllätyksineen. Täytyy ensi vuodelle miettiä ripustusta uudelleen, sen verran ahtaasti - ja siis huonosti kuvattavissa - sukat ja lapaset nyt ovat.
Muoviset pyykkipojatkaan eivät ihan kuuluneet suunnitelmiin, mutta puiset unohtuivat kauppaan :) näillä mennään!