perjantai 25. toukokuuta 2018

Tilkkulaatikon laihdutuskuuri: alusvaatteita


Tilkkulaatikkoni pienimmät tilkut sekä "poikakankaat" kohtasivat Jujunan alusvaatekaavat. Boksereita olen ommellut vinon pinon, mutta nyt Jujunan kaavat pääsivät haastamaan hyväksi todetun Kangaskapinan kaavan. Tytöille en ole hyvää kaavaa aiemmin löytänyt tai osannut niitä oikein ommella, mutta Jujunan versioista tykkäsin. Vastaavat omat ovat myös hyvin istuvat. 

Ompelin Jujunan naisten alushousukaavalla viidet (joista yhdet viime postauksessa). Omiini laitoin foeta ja pitsikuminauhaa. Ensimmäiset foenkiinnitykset olivat aika haastavia harjoituskappaleita, mutta onneksi oli tilkkuja, joihin testailla. Esikoiselle tein neljät, keskimmäiselle yhdet ja kaverin Ryhmä hau -fanille kahdet pöksyt. 

Joustopitsi ompelin yksiin kiinni päälle, mutta ei se oikein toiminut peittarin kanssa. Loppuihin ompelin pitsin kiinni kankaan reunaan saumurilla, taitoin että pitsin reunan näkyviin ja tikkasin päälle peittarilla. Yhtiin housuihin kokeilin lahkeensuut tehdä vain taittamalla. Käytössä selvinnee, mikä toimii parhaiten. Nyt osaan jo omistani sanoa, että turhan paljon ei ainakaan kannata kiristää aukkoja pienemmiksi.




Pikkumiesten bokserikaavaa en ole sopivaa aiemmin löytänyt. Joku aiemmin piirtämäni ja tekemäni Ottobre oli valtava. Näihin Jujunan pikkukarhuihin sai hyvin käytettyä poikakankaan palaset. Toiselle kummipojalle lähti näistä neljät bokserit, toiselle kolmet. Vanhimman kummipojan veli sai myös yhdet. Aikuisten bokserit lähti langon synttärilahjaan, kommenttia ei ole kuulunut. 

Kangaskapinan kaavaan verrattuna Jujunassa on paljon vähemmän saumoja. Voisin kuvitella näiden olevan käytössä vielä miellyttävämmät saumojen osalta. Onhan nämä nopeammatkin toki ommella, kun on vähemmän litistettäviä saumoja. Kääntöpuolena näitä taas ei kaikkein pienimmistä tilkuista ommella.






Bokserikuminauhat ovat (luultavasti kaikki) Kangaskapinalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!