perjantai 19. heinäkuuta 2019

Hääpäivälahja

Viime viikolla vietettiin hääpäivää, jolloin perinteisesti mies ja lapset saivat selviytyä kuvajahdista. Tällä kertaa paketeista kääriytyi (yö)paita sekä parit bokserit. Yhdet bokserit löytyivät kaavakansion välistä, joten ne tulivat jälkikäteen.


Superman-kuosinen trikoo on alkujaan joko Kangaskapinalta tai käsityömessuilta Tampereelta. Yöpaidan kaava on Ottobrestä. Tilkut riittivät mustaan yhdistettynä boksereihin, jotka on tehty hyväksi todetulla Kangaskapinan ilmaiskaavalla. Pääntielle ompelin resorirenkaan, hihansuut ja helman tein päärmeeksi ja peitetikillä tikaten.



Boksereihin ompelin kuminauhan trikookaitaleen sisään. Pääasiassa bokserikuminauhat ovat selvinneet pesuista ja kulutuksesta sen minkä kankaatkin, mutta toisinaan ovat kuitenkin lähteneet rispautumaan ja peitetikki purkautumaan. Toisaalta bokserikuminauha tuo kyllä oman ilmeensä.



Minions-pala ja naamiomiehet ompelin Jujunan alusvaatepaketin Karhu-bokserikaavalla. Tosi hyvä kaava varsinkin silloin, kun käytössä on yhtänäinen kangas - näissä ei turhia saumoja ole painamassa.





Lopusta supersankarista tein vielä kummipojalle bokserit Jujunan Pikkukarhun kaavalla, niin saa samistella kummisedän kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!