sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kummilahja


Tänään vietettiin pienen murusen ristiäisiä. Sain kunnian toimia sylikummina pienelle prinsessalle. Lahjaksi vein perinteisen kummilahjan, tinapankin, keinuheppateemaisena. Lisäksi oli toki tehtävä itsetehtyä, joten tein tädin rakkaalle babynestin, sillä sellaista pikkuisella ei ole. Ja kun puhun pikkuisesta, niin pikkuinen hän todellakin vielä on. Lisäksi ompelin 62 cm bodyn Nappinjan Pionista, sillä tiedän tytön äidin tykkäävän kuosista.





Babynestin kaava löytyy Suuresta käsityölehdestä 2/16. Ohjeessahan käsketään pujoittamaan nyöri ennen reunojen täyttöä, mutta uhmasin ohjetta... ja sain repiä täytteet pois saadakseni nyörin kulkemaan. Muistanen tämän ensikerralla... 

Puuvilla on Kankaita.comilta, kaitanauha Bellabitiltä ja nyöri Jujunalta.




Nappinjan Pionia oli melkein sopiva pala bodyyn, takakappaletta vähän jatkoin yksivärisellä, mutta sehän jää housujen alle piiloon. Bodyn kaava on Jujunan Nooa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!