tiistai 25. elokuuta 2020

Double gauze

Ensikosketukseni double gauzeen, harsomaiseen puuvillakankaaseen, tapahtui tänä kesänä. Tein ensin omalle triolle pannat rusetein. Loppukesästä pääsin jälleen haastamaan itseni ja tein asiakastilauksena vanhan hameen mallilla uuden hameen. 


Hameen mallina oli vanha hame, jota oli rakastettu kovasti, mikä taas taas näkyi kankaan reikiintymisenä. Vielä vanhakin hame kesiä näkee, mutta uuden oli aika astua mukaan käyttöön. 


Piirsin vanhasta hameesta kaavat, joiden perusteella leikkasin kankaan. Neljä metriä riitti juuri ja juuri! Ei uskoisi, kuinka monta metriä helmaa tässä hameessa onkaan! 


Vyötärökappale on kaksikerroksinen, mutta muutoin hame on yksinkertaisesta kankaasta. Onneksi kangas on kevyttä ja ilmavaa, kun metrejä on useita. Vyötärökappaleessa on vetoketju takana. Kangas joustaa kyllä elävyytensä vuoksi jonkin verran. 

Sain kehotuksen kokeilla hametta ja vitsit, kyllähän tämä varsin kivasti pyörii!


Musta kangas on Nappinjalta, pantojen kankaat Lalialta. 

Rusettipannoissa kangas toimii ihan kivasti, mutta eiväthän nämä juuri jousta. Onneksi koot sattuivat silti aika hyvin kohdalleen.


Double gauze? Jatkoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!