keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Mummojenpäivälahjat ja muuta naisille

Viime viikonloppuna vietettiin äitienpäivää. Tänä vuonna ideat lasten kanssa askarreltuihin mummojen lahjoihin jäi vähäisiksi, joten mummot saivat lasten kädenjäljillä koristeltujen korttien lisäksi ompelemani yläosat. 


Omalle äidilleni tein Nappinjan Pionista kesätunikan. Kaava tähän on valmistunikasta, tosin eri kokoisesta, joten yritin fiksata sen äitini kokoon. 


Tunikan helmassa on leveä trikookaitale. Kaitaleen saumaan on ommeltu kiinni reilun kokoiset taskut. Taskujen alareuna on rypytetty framilonilla. Pääntie on kantattu samalla kankaalla. 


Loppupala riitti juuri ja juuri kuopuksen t-paitaan. Myös tämän pääntien kanttasin käsin. 


Anoppi sai lahjaksi pitkähihaisen collegetunikan. Tein tunikan omasta paidastani jäljentämillä kaavoilla. Paidassa on sivussa reilunkokoiset pussitaskut. Pääntielle, hihansuihin ja helmaan ompelin resorirenkaat. 



Lopputilkusta ompelin kummitytön synttärilahjaan jo yhdet housut. 


Äitini paitaan käyttämää mallia olen käyttänyt myös tässä tilauspaidassa. Tämänkin paidan trikoo on Nappinjan valikoimista. 


Uniikit.comila on hienoa susikuosista collegea, josta ompelin hupullisen Ainoa kaavastudion Blokin. Tästä tuli kyllä todella kiva! Tein tähän sivutaskun toiselle kyljelle. 


Myös tämä Nappinjan ribbitrikoosta tehty rentoilupaita on tilaustyö asiakkaan lempipaitaa mukaillen. Sivuissa on taskut. Kaikki resorikappaleet on ommeltu samasta kankaasta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!