tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kaksi kesäistä mekkoa

Kesäloma koitti pimeän ja kylmän talven jälkeen. Viimeiseen työpäivään, koulun kevätjuhlaan valmistin sekä itselleni että esikoiselle uudet kesäiset mekot. 


Oman mekkoni kaava on yhdistelmä kahdesta Jujunan Mystique-mekkokaavan mekosta. Alaosa on Mystival river -mekosta himpun pidennettynä takaa enemmän, yläosa Mystical quartz -mekosta. Kangas on Verson puodilta. 


Mekon pääntie on kantattu käsin samaisella trikoolla. Hihansuissa ja helmassa on käänne, joiden tikkaukset on tehty peitetikkikoneella. 


Esikoisen mekkoon valikoitui Kangaskapinan ruusutrikoo. Leikkasin yläosan peruspaitakaavalla, mutta syvensin pääntietä selän puolelta. Aioin taakse rusettia, mutta leikkasin sen liian kapeaksi, eikä kangasta jäänyt enempää, sillä leikkelin lopun jo esikoisen capreiksi ja kuopuksen t-paidaksi. Rusetti tulikin ponnariin kiinni ja esikoiselle hiuksiin. 


Keskikappaleeseen leikkasin silmämääräsesti suorakulmaisen kappaleen, jonka rypytin yläreunasta framilonilla. Alin kaitale on ylempää pidempi, myös framilonilla rypytetty. 


Pääntie on kantattu käsin trikoolla, käänteet on tikattu peitetikillä. 


Tänään mekot pääsivät uudelleen päälle, kun kuvailimme Narskuttelun mainosvideota kauniissa luonnonmaisemissa. Oli ilo päästä puvustamaan meidät molemmat mainokseen ja kovin imarreltu olin siitä, että minua pyydettiin projektiin mukaan. Oli myös mukavaa päästä tekemään yhteistyötä Kaita Filmin kanssa, toivottavasti yhteisiä projekteja löytyy myös tulevaisuudessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!