lauantai 8. tammikuuta 2022

Neulottuja lahjoja

Tänä jouluna lähti muihin vuosiin verrattuna reilummin neulottuja lahjoja. Neulottuihin menee aikaa enemmän, mutta jotenkin olen taas löytänyt puikot uudelleen ja innostunut neulomaan varsinkin sukkia pitkästä aikaa. 


Eräs ihastuttava nuori neiti täytti maagiset 18 vuotta - vaikka ei se elämä kuitenkaan niin hurjasti tainnutkaan muuttua - joten hän sai lahjaksi Jonsukat Jonmarien ohjeella tehtynä. Marimekko on tuntunut olevan nuoren naisen juttu ja uskoisin, että mustavalkoiseen mieltymykseen myös keltainen mahtuu. 


Lankana näissä on Novitan Seitsemän veljestä. Kummastelin tuossa itsekseni, kun ei tahtonut kerä seiskaveikkaa sukkapariin riittä, mutta kappas, uudet keräthän ovat vain satagrammaisia entiseen 150 grammaan verrattuna. Monen monta keraa jemmoista löytyy, mutta musta ja valkea eivät säilöön happanemaan jää. 


Ja hitsi vie, miten nämä ovat koukuttavia! Tykkään ihan älyttömästi näistä Villasukkarakkauden Jonsukka-variaatioista. 


Eräs nuori neiti sai joululahjassa perussukat, jotka neuloin Socki-langasta. Symmetrisethän ne eivät kuvioltaan ole, toivottavasti se ei vastaanottajaa häiritse. 


Pukinkonttiin lähti myös Novitan Seitsemän veljestä -langasta neulotut isommat ja pienemmät perusvillasukat. Ilmettä näihin sai yhdistämällä yksiväriseen peruspunaiseen kapeampia pätkävärjättyjä sinisiä raitoja. Loppukerät riittivät juuri pienempiin samiksiin. 


Isoissa sukissa punainen raita on neljä kierrosta, sininen kolme. Pienissä on kolme punaista kierrosta, joiden perässä on kaksi sinisellä.


Äitini sai Baby merino extra fine -langasta neulotun palmikkopipon. Pipossa on 120 silmukkaa, puikkokokona 3,5 mm. Ehkä pipo olisi voinut olla yhden kuviokerran pienempi ainakin resoriosuudelta, mutta oma samankokoiseni on kyllä kestänyt menossa mukana. 


Pipossa on tekokarvatupsu ja edessä keinonahkainen handmade-merkki. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!