Tässä kunnon kuvapläjäys loppuvuoden ompeluksista, jotka päätyivät pehmeiksi paketeiksi tien tai toisen kautta.
Majapuun ihana ötäkköcollari taipui colitsipaidaksi 9-vuotiaalle syntymäpäiväsankarille. Tein resorit sekä kädenteille että helmaan, mutta myös pääntielle.
Superpehmeä trikoo muuntui pyjamaksi nuorimmaisen kummipojan joululahjaan. Samasta kankaasta riitti paitaan resorit ja pääntienkantti. Myös housujen lahkeensuukappaleet ompelin samasta kankaasta, mutta vyötärölle ompelin resorin, jonka sisällä on kuminauharengas.
Minua pyydettiin ompelemaan erään pikkupojan lempikankaasta hälle paita sekä pipo että tuubihuivi. Lopputilkuista sai tehtyä vielä bokserit. Sen verran piti yksivärisellä trikoolla jatkaa, että paidan hihansuissa on keltaista.
Messukaverin ostoksiin kuului Lempikankaalta ostettu vohvelitrikoo. Tästä tulikin ihanat samistelupaidat hänen pojilleen. Tästä materiaalista tykkäsin kovasti!
Joululahjaksi kääriytyi Majapuun putkistokuosista trikoota ja mustat collegehousut taskuilla. Lahkeensuihin pistin tähtikuosista collegea, josta lahjan saajan veli sai collegehousut.
Veljen setissä on myös Metsolan tiikeritrikoosta ommeltu paita.
Pukinkonttiin kääriytyi myös vaaleatähtiset collegehousut taskuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!