sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Taitoluistelupuvut

Uusi taitoluistelukausi on pyörähtänyt käyntiin. Pääsin loppukesästä ompelemaan kaksi taitoluistelupukua. Molempiin pukuihin luistelijat toivat itse ajatuksia ja suunnittelivat pukua musiikkeihinsa sopiviksi.


Oranssissa puvussa on oranssia ja keltaista lycraa, pääntielle ja selkään on yhdistetty ihokangasta. Puvun alla on pöksyosa pitämässä pukua paikallaan.


Pukuun on ommeltu selkään piiloketju. Eniten piiloon jäi harmaa ketju. Kivettömän kuvauksen jälkeen hihansuuhun ompelin vielä pyörökuminauhaa, jotka valmiissa puvussa näkyvätkin paikoillaan.


Sinisävyisessä puvussa on enemmän toispuoleisuutta, jonka toteuttaminen olikin astetta jännempää. Puvun helman muotoilinkin neidin päällä. Pääntie on myös toiselle sivulle kallellaan.


Takaosaa mietittiin enemmänkin. Asiakas ei halunnut pukuun vetoketjua, joten selkään tehtiin silmukka, joka on yläosasta kiinni kahdella hakasella.


Puvun hihat ovat joustavaa, läpikuultavaa kangasta. Pääasiassa puku on lycraa, helmassa on sifonkia.


Jään innolla odottamaan, miltä puvut näyttävät musiikin tahdissa jäällä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!