Viime viikonlopulle valmistin kolmen sukupolven naisväelle tummanpuhuvaa vaatetta suuren surun juhlaan. Isäni menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana ja oli aika maallisten hyvästien. Päivä oli hyvin raskas, suru ja ikävä suuresti läsnä. Juhla on kaunis ja isännäköinen. Yhtenä osana kunnioitusta kohtaan halusin tehdä äidilleni, itselleni ja jokaiselle lapsenlapselle juhlaan kauniin asun.
Lapsille ompelin Nappinjan trikoosta pitkät mekot. En halunnut heille koko mustia, sillä lapsissa elämä ja toivo jatkuu - jota kuvaa valkoinen. Käytännön syistä kellohelmaisten mekkojen sijaan ompelin pitkät mekot, joiden alle omat pukivat legginsit tuplana ja jalkoihinsa saappaat.
Pääntiet kanttasin käsin trikoolla, tikkaukset tein peitetikkikoneella. Hihansuissa on trikoosta pitkät resorimaiset kappaleet. Helmassa on pidempi, framilonilla rypytetty suorakaiteenmallinen kappale ja helmassa pidempi, mutta matalampi kappale, joka myöskin on rypytetty framilonilla. Vyötärölle kietaistiin satiininauha rusetille.
Loppukankaasta ompelin rusettipannat.
Hihoihin tein laskokset ja näyttävät rannekkeet, joissa yksityiskohtana on äidinäidin jostain purkamat napit. Puku on vuoritettu etu- ja takakappaleelta. Puvun selässä on piilovetoketju.
Omaan pukuuni kankaaksi valikoitui doublegauze, jonka ostin Eurokankaasta äidin kangasta etsiessä. Tein jo kesällä vastaavanmallisen mekon lyhyempänä ja perhoshihoilla. Nyt tekisi mieli tehdä vielä yksi jostan ihanasta okran sävystä - ehkäpä Suomen kädentaidonmessuilta löytyy tähän sopiva sävy.
Omassa mekossani pääntie on toteutettu alavaralla. Sivussa on piilovetoketju. Helma on toteutettu kahdella kappaleella, myös nämä on rypytetty framilonilla. Vyön tein loppukankaasta. Teen vielä punaisen vyön joulunajan juhliin, jotta mekko pääsisi pian uuteen käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!