Keväällä syntyneelle vauvalle toivottiin kesäistä settiä, jossa olisi jotain rusettia ja poikamaista vibaa.
Settiin ommeltiin lyhythihainen body Majapuun trikoosta. Bodyn pääntie sekä haaraosa on kantattu trikoolla, tikkaukset on tehty peitetikkikoneella. Setissä on salviansävyiset trikoohousut sekä samankuosinen pipo.
Pitkähihainen body on Marimekon raitatrikoota. Tukikankaalla tuetut henkselit on ommeltu kappaleeseen kiinni suoralla ompeleella. Rusetti on ommeltu kiinni pääntien alapuolelle. Tähän bodyyn kanttaukset on tehty valkeasta resorista, hihansuissa on trikoiset kappaleet.
Settiin tein samanlaiset housut, mutta nämä ovat ohutta collegea. Vyötärö- ja lahjekappaleet on tehty samasta kankaasta.
Paapiin trikoosta ompelin trikoopipon sekä tumput. Tumput ovat kaksinkertaista trikoota.
Tilkkulaatikon aarteista, Metsolan kangaspalasta ompelin housut kummitytölle. Vyötäröllä on resorikappale, mutta lahkeensuukappaleet ovat samaa pehmeää trikoota.
Tämän vuoden vauvoja lahjottiin myös Metsolan tiikeritrikoosta body. Bodyn pääntie ja haaraosa on kantattu samalla trikoolla. Uniikkien noppacollegesta tein housut, jota on myös vyötärössä ja lahkeensuissa.
Suvun uudelle tulokkaalle ompelin kettukuosisen bodyn, jossa kanttaukset on tehty samasta kankaasta. Hihansuukappaleet on pitkät resorit, joten hihat menevät pidemmän aikaa. Settiin ompelin myös pinkit housut sekä saman kuosisen, kaksinkertaisen trikoopipon.
Kummitytön syyspakettiin ompelin mustikkabodyn. Vauvan äiti tykkää kovasti mustikankeruusta, joten omalle mustikalleen sopiva kuosi löytyi Paapiilta. Bodyn kanssa mätsäävien housujen college on Uniikeilta.
Story of Roon trikoot ovat ihanan pehmeitä, ohuita ja letkeitä. Niiden kuosit ovat myös hyvin omalle tyylilleen uskollisia. Nappinjalta nappasin muutamaa kuosia jemmaan ja tästä harmaapohjaisesta valmistui bodyt parille pikkupojalle.
Uniikeitten Äkäiset tirpat ovat ihana kuosi. Uutuusväristä, vaaleanvihreästä valmistui kiva body pienelle tyypille, jota kuulemma kutsutaan Tirpaksi.
Kummitytön joululahjaan ompelin muutaman pienikukkaisen bodyn seuraavassa koossa. Toisesta trikoosta tein myös legginsit.
Valkopohjainen trikoo on ihanan pehmeä ja ohut. Tämä Ommellisen Babushka roses on ollut kyllä jemmassa pitkään.
Loppukesästä ommeltiin kahdenkokoisia nallenkorvapipoja ja isoja huiveja pienelle tulokkaalle.
Pipot ovat kaksinkertaista trikoota, kuten myös huivi. Huivissa kiinnityksessä on neppareita, joista toisessa parissa useampi säätövaraksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!