lauantai 11. heinäkuuta 2015

Perinnepäivien neulontakilpailu

Meillä päin järjestetään joka vuoden heinäkuinen viikonloppu Perinnepäivät. Äitini kyseli minua ja tyttöjä mukaan, mies kun vei sinne äidin museoauton jo edeltä ja isäni useampia. Toki oli mukava lähteä itsekin paikan päälle. Jos sää olisi sallinut, olisin mieluusti pukenut ylleni mekon 50-luvun tyyliin, mutta valitettavasti vilpoinen ilma ja pilvinen taivas estivät aikeeni.

Äitini oli maininnut aikataulua lukiessaan, että vie minut neulontakilpailuun. Naureskelin, että katsotaan. Tänään paikan päällä sattuikin sitten kuulolle kuulutus, että neulontakilpailu alkaisi ja ennakkoilmottautujat voisivat saapua paikalle. Mielessäni jo harmittelin, että eipäs tullut osallistuttua, mutta enpä tiennyt, että kisaan olisi pitänyt ennakkoon ilmottautua. Kun uusi kuulutus perään tuli, että lisää kilpailijoita kaivataan mukaan, päätin lähteä katsomaan kilpailua lähempää. Juontaja pyöritteli kädessään oranssia lankakerää ja kahta sukkapuikkoa, vieläkö yksi joukkoon saisi. Hetken harkinnan jälkeen astelin juontajan luo ja ilmoitin itseni mukaan.

Kilpailijoita meitä oli yhdeksän: minä, nuori tyttönen ja seitsemän mummoa. 

Neulontakilpailussa oli aikaa 15 minuuttia, jonka aikana kukin loi 15 silmukkaa tyylillään ja neuloi noilla silmukoilla aina oikeaa niin monta kierrosta kuin suinkin ehti. Alussa kädet tärisivät ja säikeiksi hajoava tekokuitulanka ei tuntunut lähtevät kulkemaan. Neulon itse kotona aina puupuikoilla, joten metallipuikot tuntuivat käteenkin omituisilta ja hitailta työstettäviltä. Siitä se kuitenkin alkoi sujumaan. Alusta asti sain kannustuksia kovasti, huutoja neulontakoneeksi, juontajan mainintoja, ettei meidän taloudesta taida villapaidat loppua tai etten taida olla ensi kertaa puikoissa. Takana olevat mummot ihastelivat, että näinkin nuori ihminen pääsee vauhtiin :) Oli oikein ihana saada niin positiivista palautetta tuntemattomilta ihmisiltä! 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että minun tilkusta löytyi eniten kierroksia :) Palkinnoksi sain neljä kerää Seiska veikkaa ja 3,5 mm puikot. Ei yhtään hullummin :)


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!