tiistai 29. joulukuuta 2015

Joululahjapaljastuksia: kangaskasseja

Tämän vuoden "teemalahja" oli kangaskassi, johon päätin käyttää puuvillajemmojani. Olen niin huono käyttämään puuvillakankaita mihinkään, mutta silti niissä on niin ihastuttavia kuoseja, ettei mitään rajaa. Tänä vuonna lasten kummit sekä muutama kaveri ja sukulainen saivat paketista kääriä kauppakassin, jonka mitat olivat reilut (korkeus noin 40 senttiä). Kassit on tehty Tosimummon ohjeella, joka on oikeasti helppo, vaikka itsekin tankkasin pohjan osalta ohjetta varsin monta kertaa, ennen kuin aloin puuhaan.





Ensimmäisenä valmistui kolme apinakassia. Tämän jälkeen tein eräälle rakkaalle sukulaiselle kukkakuosisen kassin. Tuon kassin kangas oli vähän ohuempaa, mitä apinan ideaalinen kangas, mutta kyllä silläkin varmasti kannetaan. Ja eipä tule ostettua liikaa tavaraa kannettavaksi!



Yhdelle kummille ja rakkaalle perheelle tein autokuosisen kassin, sillä perheen pojat ovat autopoikia. Tämä kangas on kyllä niin ihana!



Kassien seuraava erä sai täytettä pöllökankaasta, josta tein kaksi kassia eli sen, mitä kangas riitti. Nämä menivät yhdelle kummille ja hyvälle ystävälle.






Vielä täytyi oman tädin pakettiin saada jotain itsetehtyä ja sen tein tästä vihreästä kukkakankaasta, joka oli vahvaa ja jota minulla oli reilusti. Siitä täytyy muutama kassi vielä tulevaisuudessa tehdä, kun lahjan tarve iskee: kestää sen mitä hauiskin!




Toivottavasti paketin avaajat tykkäsivät :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!