maanantai 15. helmikuuta 2016

January socks

Ostin alkuvuodesta Nina Laitisen Sukkakalenterin 2016 ja samalla myös viimevuotisen. Aivan orjallisesti en ajatellut tämän vuotista noudattaa, vaan tehdä nimenomaan ne palmikolliset ja pitsilliset sukat joista tykkään - kirjoneulesukat eivät ole niin minun juttuni. Ehkä asia muuttuisi, jos ajan kanssa pääsisi kokeilemaan, mutta tällä hetkellä on ehdottomasti helpompi tarttua puikkoihin ja yhteen lankakerään kerrallaan.

Tällä kertaa puikoilta tippui kyseisen kalenterin January socks eli tammikuun sukat. Nämä menivät kiitokseksi kälylleni iki-ihanasta käsintehdystä nahkavyöstä, jonka hän ihan itse minulle valmisti. Langaksi valitsin ihanan fuksian, kirkkaan pinkin. Lankana on siis Novitan Seitsemän veljestä. Sukat on tehty täysin ohjeen mukaan (jonka voi siis ostaa Raverlysta) ja lankaa näihin kului vajaa kerällinen. En sukkia punninnut, mutta heittäisin, että noin sata grammaa. Koko sukissa on 39 ohjeen mukaisesti.

Kuvittelin, että sukat tehtäisiin erilailla, mutta sain oppia ihan uutta. Malli oli helppo ja mieluinen, ei nyt aivan telkkarimalli parhaimmillaan, mutta suomalaisia ohjelmia saattoi hyvin seurata. Juuri sellainen, että pakko neuloa koko kuviokerta kerralla. Vaikka mallikerrassa oli yhtä sun toista, saattoi kuvion oppia ulkoa ja ensimmäisen toiston myötä.








Eiköhän tällaiset tule toisetkin jossain vaiheessa tehtyä, tykkään kyllä. Seuraavaksi houkuttavat Soulmatesit, mutta nyt ensin muutama isompi projekti ensin päätökseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!