Nyt kun olen saanut pienimmät tilkkuni - ja vähän kaverinkin - leikattua 12 cm x 12 cm kokoisiksi paloksi, kävin käsiksi isompiin kangaspaloihin, joista saa vielä vallanmainiosti vaatetta vauvalle. Pikkuneiti kasvaakin hurjaa kyytiä ja Jujunan Nooa-bodyssa alamme saada siirtyä seuraavaan kokoon.
Kaikki bodyt on ommeltu edellä mainitulla vauvakaava-arkin mallilla, haarusta vähän kestovaipalle pidentäen, mutta muuten kaavan mukaan. Käänteet on tehty kolminkerroin kanttaavalla kääntäjällä. Tein bodeja kahdessa koossa, kun oli uutuuskuosia kahdessa värissä.
Reppunallea keltaisena
Myyryä sukeltelemassa kahdessa sävyssä
Kainoa vaalealla pohjalla
Harmaa Reppunalle taipui Jujunan Niina-haalarina vauvalahjaksi eräälle pienelle pojalle. Sen verran kaavaa muokkailin, että hihansuut kanttailin resoreiden sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!