lauantai 3. marraskuuta 2018

Nuppuprintiä laukuksi


Kun työlaukku alkoi olla täynnä kankaan kulumia (=reikiä) ja lopulta vetoketjukaan ei enää pysynyt ehjänä, oli astuttava mukavuusalueen ulkopuolelle ja ommeltava tilalle uusi. Tykkäsin tosin kankaasta niin, että tein laukusta monikäyttöisemmän, joten voi olla, ettei siitä tulekaan työlaukku, vaan jatkaja jo luovutulle hoitolaukulle.


Kangas on Nuppuprintin, sävynä aamurusko. Värit on kyllä aivan täydellisesti omaan makuun ja kuosistakin tykkään. Kangasta jäi vielä sen verran, että aion tehdä toisenlaisenkin laukun siitä (vai isomman meikkipussin?), kunhan täydellinen malli tulee vastaan.


Kaavana laukussa on Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin -kirjan Treeni, johon olen lisännyt vetoketjullisen sisätaskun kännykkää ja autonavaimia ajatellen. Lisäksi jätin tereet ja pitkän hihnan pois. Ja jos tunnustan, en lukenut ompeluohjetta, joten todennäköisesti tein muutakin poikkeavaa.






Pohjaan ja sivuihin laitoin keinonahkaa, jota oli aiemmista projekteista jäänyt juuri sopiva pala. Hihnat ovat sukulaisrouvan entisistä jemmoista. Sisällä oleva raitapuuvilla on Marimekkoa.







Ja täytyy sanoa, miten voikin olla vaikeaa kuvata laukkua! :D mutta ihana siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Eikä sen tekeminen niin kamalaa sitten ollutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!