lauantai 18. heinäkuuta 2020

Kesäkuun maailmalle matkanneet

Tässä postauksessa on kootusti viime kuun aikana maailmalle matkanneista naisten vaatteista: tunikoista, paidoista ja legginseistä, mutta mahtuu joukkoon mekkokin. 


Ikisuosikista, Nappinjan Pionista, valmistui tunikamekkonen. Sen sivusaumoissa on taskut ja hihat ovat tässä vaiheessa täyspitkät. Sovituksen jälkeen mekko kuitenkin kaventui täysin suoralinjaiseksi sivuista ja hihat 2/3-mittaan. 

Pääntie on kantattu käsin trikoolla. Tikkaus on perinteisesti tehty peitetikkikoneella, myös hihansuissa ja helmassa. 




Iki-ihana Verson puodin Pupujemma on huippu legginseissäkin.




Nappinjan kukkakuosista valmistui paita toiveiden mukaan: vajaata hihaa, sopivaa helman mittaa ja pääntie toivotun korkealla. 




Ystävä sai tunikan jemmoihin jääneestä ohuesta collegesta, jota koristaa hauskat aaltoraidat. Sivuissa on kaaritaskut. Pääntie on kantattu resorilla. Hihat ovat 2/3-mittaiset.





Noshin Juhlat-trikoosta ompelin tunikan edessä olevilla taskuilla. 




Lisää paitoja pienellä pääntien fiksauksella valmistui myös Verson puodin harmaapohjaisesta Magnoliasta ja Nappinjan Pioneista. 










Miehen kummitäti, suuri kissafani, sai Majapuun Nöpönenistä kissakuosisen, pidemmänmallisen trikoopaidan. 





Pionit toimivat myös legginseissä. Myös harmaa trikoo on Nappinjan valikoimasta. 




Majapuun 150 cm raportti riitti juuri ja juuri vesiputouskaulukselliseen mekkoon, jonka ystävä pukee olleen tuleviin häihin vieraana. Tämän mekon kaavan pohjana on käytetty Jujunan Waterwall-kaavaa. 







Vesiputouspääntiestä innostuneena tein äidilleni syntymäpäivälahjaksi paidan viskoositrikoosta. Kaava on muokkaus Nuppunen-kirjan kaavasta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!