lauantai 25. kesäkuuta 2022

Juhannusmekot 2022


Viime juhannukseksi ompelin itselle ja tytöille ruusutrikoosta valkopohjaiset kukkamekot, jotka ovat kivasti toimineet niin arjessa kuin juhlassa. Täksi juhannukseksi tein hyvin samanmalliset mekot, mutta lisäsin vähän pituutta, kun kangas sen salli. 


Kankaaksi valikoitui ihana Aavistus Designin August flowers -trikoo. Minulla oli sitä kolmessa värissä, joten tummin valikoitui itselleni, esikoinen ja kuopus saivat samaa ja keskimmäinen yhdestä. 


Ensin kuopus valikoi itselleen vaaleanpunaisimman pohjavärin ja samalla ratkesi esikoisen mekon väri. Halusin isommille eri väriset, sillä heidän mekkonsa ovat varsin samaa kokoa ja periytyvät suhkot samaan aikaan nuorimmaisen käyttöön. Lapsille halusin toiseksi vaaleamman, joten tein itselleni konjakinsävyisen. 


Kaikkiin hyödynsin t-paidan kaavaa yläosaan. Helmat ovat suoriakaitaleita, joiden yläreuna on rypytetty framilonilla. 


Pääntiet on kantattu käsin trikoolla. Kaikki tikkaukset on tehty peitetikkikoneella. 


Kylläpä niistä tulikin ihanat :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!