Pitihän sitä itsellekin saada juhannusmekko. Juhannuksenahan tulisi kerätä erilaisia kukkia ja nähdä unia tulevasta sulhosta, mutta jos sulho jo löytyy viereltä, lienee sama jättää kukat poimimatta ja nähdä niitä mekon kankaan kuosissa. Tämä kangas löytyi trikoojemmoistani, muistelen sen pari vuotta sitten ostaneeni netistä. Pitsivetoketjujakin löytyy jemmasta tällä hetkellä useempia, sillä olen ne todennut tähän vauva-arkeen mitä helpoimmiksi ratkaisuiksi, mutta silti ne ovat kauniita.
Mekon kaava on jälleen Vilma Aikuisten mekkotehtaasta. Samalla kaavalla tein mekon pari viikkoa sitten myös. Tuolloinkin tein mekkoon muokkauksia. Tällä kertaa en laskenut etukappaleen saumaa, mutta nostin kaula-aukkoa reilusti. lisäksi lyhensin hihoja kesäiseen pituuteen.
Viimeksi jo purnasin Janomen hyppytikeistä ja jälleen huomasin, että kangas ei saa kyllä joutua ollenkaan venytettäksi tai hyppytikit ovat taattu. Hihansuun taitteet ovatkin tästä haastavimmat, sillä tiukan paininjalan puristuksessa junnausta tai joustoa tahtoo tulla.
Kohdistuksiin en kappaleissa sen tarkemmin kiinnittänyt huomiota, sillä kankaan kuvio ei ole symmetrinen. Puolikkaat kukat olisivat rypytyssaumasta voineet kuitenkin voineet jäädä, mutta tokkopa nuo liiaksi häiritsevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!