keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kuoseja

Latasin kaikki viime viikkojen "perusvaatteet" samaan postaukseen. Yhteistä näille vaatteille on kuosit, joita lapset rakastaa ja itsekin tykkään. Kaunis kuosi ei kommervenkkejä kaavavalinnoissa kaipaa, joten sitä peruspertsaa.


Viime vuoden puolella Kangas-mallasta tilatut Liisa Ihmemaassa -kankaat päätyivät suunnitelmien mukaisesti esikoiselle ja keskimmäiselle. Kaavana näissä on Paapiin Siiri helman edestä lyhentämisellä ja takaa pidentämisellä.






Messuostos Paapiilta, Tupasvillatyttö, oli niin esikoisen näköinen, että esikoinen sai siitä paidan Paapiin Myyry-kaavalla. Ihan yhtä kovin ei esikoinen siihen ihastunut kuin minä, mutta totesimme yhdessä, että vähintään yhtä innokkaasti esikoinen kirjoja lukee kuin kuosin tyttö. Ja pinkkiähän sen olla pitää.



Keskimmäinen tykkää kovasti Pupu Tupunasta, joten Metsolan kankaat päätyivät hälle. Etu- ja takakappaleeseen riittänyt Tupuna-tilkku sai jatkokseen vähälle käytölle jääneestä raitapaidasta hihakangasta. Tässäkin kaavana Myyry. 

Metsolan aleista nappasin metrin harmaatakin Tupunaa, josta keskimmäinen sai housut Ottobren kaavalla. Taskut ovat ehdottomat ja hauska tämä malli on, valitettavasti en ollut kaavoihin kirjannut numeroa tai mallia ylös.





Samalla kaavalla tein Ryhmä hau -tilkusta housut erään kolmevuotiaan synttärilahjaan. Samaan pakettiin kääriytyy Hau-lapaset Puuhakaspajan ohjeella.








Sekalaista settiä, mutta varsinkin lasten makuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!