perjantai 24. tammikuuta 2020

Nukkekolmoset


Meillä nukkeleikit ovat kaikkien suosikki. Myös minä pidän roolistani nukkevauvojen puvustajana. Vaikka "vauvoilta" löytyykin varsin kattavasti vaatetta, kosteudenkestävää ulkovarustusta vailla ne olivat. Niinpä päätin tehdä asiaan korjauksen ja ompelin jokaisen tytön nukelle haalarin softsellista. 


Softsell on ostettu Kangaskapinalta. Teinkin siitä vuoden päivät sitten kuopukselle takin, mutta kangasta jäi ihan reilupala. Se kului tosin kokonaan näihin kolmeen haalariin. Minulla oli jokin Babybornin jumpsuitin kaava, josta muokkasin nukkeen mallaten sopivamman kokoisen. Käsiin tein umpihihat, kuten myös lahkeisiin. Huppu jäi aika reiluksi, mutta mahtuupa ainakin päähän 😁

Lisäksi "vauvat" tarvitsivat lämpimät pipot. Langaksi valikoitui juuri kaverilta saatu Teddy-lanka, muistaakseni tämäkin oli entistä Novitaa. Pipot on neulottu 3,5 mm puikoilla 32 silmukalla.



Haalarit valmistuivat ennen pipoja, joten lumisemmat kuvat jo useamman viikon takaa alkuvuodesta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!