Vanhin kummipoikani on jo virallisesti teini. Keväällä - hänen siis ollessa ainakin virallinen esiteini - hän kertoi etsineensä vakosamettihousuja ja tiesi, että niitä myytiin eräässä liikkeessä, josta en ollut kuullut koskaan aiemmin. Erityisesti beiget vakosamettipöksyt olivat etsinnässä, mutta mustatkin olisivat mieleiset. Niinpä katselimme mieluista kangasta, jonka löytyminen olikin hieman hankalaa, mutta lopulta mieluinen vakosametti löytyi Kankaita.comilta.
Housuissa on kuminauha vyötäröllä kaitaleen sisään pujotettuna. Sivuissa edessä on viistomaiset pussitaskut. Eteen on tikattu valesepaus. Takana on takataskut. Teini koki tärkeäksi reilunkokoiset taskut, jotta puhelin kulkisi mukana.
Housujen takaosaan tehtiin mukavankokoiset taskut, sillä tuovathan ne housuihin ilmettä.
Housujen tilkut olivat niin pieniä, etteivät ne riittäneet haaveiltuun lippikseen. Omista housuistani oli jäänyt kuitenkin tilkkuja, joista ompelin teinille lippiksen Ottobren kaavalla. Tämä vakosamettikangas on niin joustavaa, että vuorinpuolin kankaat tuin kauttaaltani. Lippaan ompelin sisälle paksun huovan, joka on tikattu suoralla ompeleella lippakankaisiin kiinni.
Teini arvioi - kuten itsekin - että seuraava lätsä voisi olla syvempi, jotta se tulisi reilusti korvien päälle. Etsintään siis kapeampi vakosametti ja seuraava lippis työn alle. Tämä oli yllättävän mukava ommeltava nimittäin ja mietinkin, että näitähän voisi kummipojille keväällä tehdä erilaisilla kuoseilla.
Rennompaan menoon valmistui ekaluokkalaiselle taskullisia collegehousuja. Keväällä ompeluun pääsi Nappinjan kivan värikäs värisuora. Taskut täytyy toki olla aarteille, joten ne on ideakuvia vilkuillen leikelty saumoihin, päälle ommeltaviksi kuitenkin.
Housuissa on vyötäröllä kuminauha collegekaitaleen sisään ommeltuna. Lahkeissa on pitkät kappaleet, joten käyttöikäkin on varsin mukava. Näissä kangas on kestänyt kivasti värissä ja muodossaan, polvetkin on järkevää uusia, kunhan ovat riittävästi konttaillut.
Jujunan Hidden treasurea kokeilin niinikään Nappinjan collereihin. Myös tässä mallissa on taskut ja malli kapeahko, joten varsin toimivat, kun talveksi ulkohousua joutuu päälle ymppäämään.
Ja kun kankaat kestää, kannattaa polvetkin uusia tarvittaessa. Ihanan värikästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!