sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kissoja ja koiria

Kuten jo aiemmin tulin postauksissani maininneeksi, satuimme kaverin kanssa eksymään Kangaskapinan sivuille ja tulihan tuolta kangas, jos toinenkin tilattua. Kaveri tykästyi kovin digiprintteihin ja kaksi näistä kuoseista päätyi hänen tyttösilleen tunikan ja paidan muodossa.

Koiraversio muotoutui tunikaksi. Kaavana tunikaan on käytetty Suuren käsityölehden 5-6/15 Noshin paitakaavaa, helmaa on levennetty ja pidennetty ostotunikaan mallaten. Vaaleanpunainen pääntieresori on myös Kangaskapinalta tilattua. Jonkinmoista rusettijuttua tunikaan mielessäni kaavailin, mutta ei se oikein asettunut, joten en sitten edes kaverille ehdottonut. Tästä kankaasta jos tekisi pipon, täytyisi siinä kyllä aivan ehdottomasti olla vaaleanpunainen rusetti! Pala kangasta jäi, joten ehkä sen jollekin pikkuneitoselle toteutankin jossain vaiheessa...





Helma ja hihansuut (pitkillä käänteillä) on tikattu valkoisella peitetikillä. Pääntielle löytyi sopivan vaaleanpunaiset langat. Jostain syystä noita tyttövärejä on aika hyvin, poikaväreissä aivan toinen juttu. Niinpä nyt tuli peittarilankojakin hieman täydennettyä myös vihreän- ja sinisensävyissä. Helppoahan lankojen vaihto on, mut ah, on se vaan niin ärsyttävää.


Kissakuosista päädyimme ihan peruspaitaan, joka on myös toteutettu Noshin kaavalla. Pitkät käänteet, tikkaukset valkealla ja ovelan ruskea pääntie.




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!