torstai 19. marraskuuta 2015

Siiri ja Myyry mekkona

Tovi sitten ompelin isomalle neidille mekon Paapiin Siiri ja Myyry -kuosista. Nappasin sitä 40 cm jämäpalan Kankaiden yöstä, enkä oikein sitten tiennyt, mitä siitä tekisi, kun ei pala riittänytkään isommalle paitaan. Jotenkin ei pienemmälle neidille juuri tule tehtyä, onhan aika paljon isosiskon entisiä käytettävänä ja paremmin raaskii mieluisatkin kuosit käyttää esikoiselle, kun tietää, että ainakin kaksi vaatteita kierrättää.

Kun kangas ei riittänyt paitaan, tein siitä mekon. Mekkoja voisi siinä mielessä tehdä enemmänkin, että ne ovat pikkuneidille kovin mieleen. Leikkasin yläosan Noshin paitakaavaa (Suuri käsityölehti 5-6/15) apuna käyttäen ja tähän mustasta helmaan kaitaleen, jonka rypytin. Hihoihin en tehnyt nyt pitkiä käänteitä, vaan ompelin kaksinkertaisen trikoorenkaan. Pääntielle ompelin resorikaitaleen ja taitoin sen nurjalle peitetikillä tikaten. 









Reiluhan se vielä on, mutta resorien ansiosta pitkät hihat pysyvät paikoillaan ja mekkoa voi jo käyttää. Kiva siitä tulikin ja varsinkin neidille mieleinen. 

Huomenna muuten pitäisi kantinkääntäjäni tulla! Jännää! Viikonlopuksi tosin on tiedossa yhtä sun toista, että saa nähdä, ehdinkö kääntäjän käyttöä opetella. Ehkä sille voisi uhrata vähän yöunia? ;)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!