lauantai 15. elokuuta 2015

Siskokset uusissa neuletakeissaan


Kuluneen viikon aikana tein kaksi neuletakkia. Tasan viikko siihen meni yhtään kiirettä pitämättä, niin ihanaa lankaa Dropsin Paris on neuloa ainakin bambupuikoin. Puikkokoko 5 vauhditti työtä vallan huimasti. En löytänyt kyseiselle langalle valmista ohjetta, mutta langanpaksuus on hyvin sama kuin Novitan Isoveljessä. Löysin Novitan kevät 2012 lehdestä yksinkertaisen, tavallisen lapsen neuletakin, joka oli tehty Isoveljestä. Mittaillen neuletta tytön päällä valmistin neuleen, tosin jätin sivusaumat tekemättä ja tein sekä helmaan että hihansuihin resorit kaksi oikein, kaksi nurin -joustoneuleella. 

Pikkuneidille ei sitten valmistamallia löytynyt, joten sovelsin samaa ohjetta ja mittailin päällä. Tuo Novitan ohje oli 98 cm koosta eteenpäin, joka oli juuri passeli isosiskolle, mutta pikkusisko tarvitse varsin monta kokoa pienemmän. Vähän pidempi helma olisi saanut pikkusiskon neuleessa olla ja pääntie avarampi, mutta meneehän neule ylin nappi aukikin. 














Pikkusisko imeskeli neuleen heti, kun se oli kosketteluetäisyydellä. Kumma lapsi, kun aivan kaikki pitää syödä. Herkullinen tuntui olevan. Väri ei näissä sisäkuvissa vastaa oikeaa, se on enemmän limempi, pistaasiksi sitä mallikuvassa kutsuttiin.








Mieleiset näistä itselleni ainakin tuli. Napit löytyi nappijemmasta, jonka järjestelyä värijärjestykseen aloitin tänään. Mummojen perintönapit sekä uusimmat miehen mummon nappijäämistöt kattavat aika monet neuleet ja ompelut. Seuraavaksi työn alle sukat ja vähän virkkaamaankin. Pistin kyllä tilaukseen näitä lankoja lisää, jotta saan pari takkia itselle ja isosiskolle ainakin seuraavaan kokoon jonkun oikein söpön takin, johon voisi vähän pitsiäkin neuloa. Muutama joululahjakin on tarkoitus neuloa samaan tyyliin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!