Tulostin jo viime vuoden puolella nipun virkattavien herkkujen, kasviksien, hedelmien ja juureksien ohjeita. Pitkään mietin ja mietin, että koska saisin tehtyä, virkkaus kun ei taidoistani vahvin. Aivan liian pitkään vitkuttelin aloittamisen kanssa.
Tilatessani villatakkilankoja, tilasin muutaman ylimääräisen kerän. Nämä herkut kun ovat tehty Drops Desingin ohjeilla ja siis Dropsin Paris -langalla, jolla myös neuletakit, jotka olen aiemmissa postauksissa esitellyt. Isosiskon takkijämistä tuli banaaneja, pikkusiskon päärynä. Pinkkiä lankaa ei jäänyt jämiksi, mutta ei huolta, uudet pinkit takkilangat tulivat jo ja kun jämiä jää, syntyy ihania kuppikakkuja, jäätelöitä, tikkareita, keksejä, kakkua ja ties mitä herkkua.
Ensimmäisen banaanin väsäsin viikonlopun öisinä tunteina ja hahaa, aikamoinen muotovalio siitä tulikin. En aivan ymmärrä, mitä ohjeessa tarkoitetaan rivin vaihdolla ja tein mukamas ohjeen mukaan, jolloin lopputulos oli spiraalibanaani. Tyttönen oli kuitenkin oikein otettu myös tuosta direktiivit väistävästä herkusta. Loppuihin virkkauksiin merkkasin aina kierroksen ensimmäisen silmukan pinnillä ja näin loput ovat vähemmän spiraalimaisia.
Varsinkin porkkanat olivat nopeita tehdä. Niiden hörtyviin luin ohjetta, mutta päätin kuitenkin tehdä oman mielen mukaan.
Ja tosi kivoja, kepeitä herkkuja niistä tulikin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!